Jälleen kerran yksi venäläisjohtaja on kuollut epäselvissä olosuhteissa.
Sergei Loiter, 42, hukkui kesken kalastusreissun Volgogradin lähellä Volgassa, uutisoivat lukuisat venäläismediat, muun muassa the Moscow Times.
Loiter työskenteli venäläisen internetyhtiö Yandexin kaupallisena johtajana vuosina 2022–24. Vuonna 2024 hän siirtyi muun muassa tekoälystä vastaavaksi johtajaksi Yangoon.
Moscow Timesin ja V1.ru:n mukaan Volgan kalastusreissulla kadonneista kolmesta kalastajasta kahden ruumis on löydetty. Toinen heistä oli Loiter ja toinen hänen autonkuljettajansa.
Venäläislähteiden mukaan turma sattui, kun vene joko pyörähti ympäri tai osui johonkin.
Loiter on jo 20:s epäselvissä olosuhteissa surmansa saanut venäläisjohtaja vuonna 2022 alkaneen Ukrainan sodan jälkeen.
Muun muassa viime syyskuussa kalium-magnesiumsuolaa tuottavan K-Potash Servicen toimitusjohtaja Aleksei Sinitsynin ruumis löytyi ilman päätä.
Elokuussa uutisoitiin Uralkalin hallituksen puheenjohtajan Dmitri Osipovin ja Venäjän suurimman kiinteistökehittäjäyhtiö Samolet Group of Companiesin perustajan ja pääosakkeenomistajan Mihail Keninin kuolemasta. Kuolinsyistä ei ole tietoa.
Loiterin kuolemasta uutisoi Suomessa ensin Ilta-Sanomat.

