35-vuotias brittinainen sai koronavirustartunnan – ennätykselliset 141 päivää sairaalassa, 40 päivää koomassa: "Jossain vaiheessa toivoin olevani kuollut"

Korona levisi kuin kulovalkea lasten kesäleirillä Yhdysvalloissa – valtaosa nuorista sai myös oireita 1:56
Videolla kerrotaan, miten lasten kesäleiri osoittautui koronalingoksi Yhdysvalloissa.

35-vuotias Fatima oli sairaalahoidossa ennätykselliset 141 päivää, kertoo The Sun.

35-vuotias Fatima Bridle sai koronavirustartunnan palattuaan kotiin Isoon-Britanniaan kuukauden kestäneeltä Marokon lomaltaan. Hän oli hoidettavana Southamptonissa sijaitsevassa sairaalassa koronaviruksen, keuhkokuumeen ja verenmyrkytyksen takia 141 päivää.

Fatima oli koomassa 40 päivää. Hänet piti laittaa hengityskoneeseen, koska hänen keuhkonsa pettivät. Hän oli tuohon koneeseen kytkettynä peräti 105 päivää.

– Jossain vaiheessa toivoin olevani kuollut. Se oli niin pelottavaa. Halusin huutaa, mutta en voinut, Fatima kertoi The Sunille.

Myös Fatiman aviomies Tracy, 56, sairastui koronavirukseen. Pariskunta ei päässyt tapaamaan toisiaan kasvotusten viiteen kuukauteen. Videopuhelut olisivat olleet vaihtoehto, mutta toisistaan niin kauan erossa ollut pari koki ruudun välityksellä tapahtuneet puhelut liian tunteikkaiksi.

Pääsi viimein kotiin

The Sun kertoi 1. elokuuta, että Fatima oli viimein päässyt kotiin. Hoitajat käyvät hänen luonaan katsomassa hänen vointiaan.

Fatiman keuhkoihin jäi pysyviä vaurioita. Hänen keuhkonsa eivät luultavasti enää koskaan toimi normaalisti.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

The Sunin, Daily Mailin ja Mirrorin mukaan Fatima on kaikkien kauimmin sairaalassa koronaviruksen takia ollut britti.

Kiitollinen hoitohenkilökunnalle

Fatima kiittää NHS:n henkilökuntaa The Sun on Sunday -sivuston haastattelussa. Hänen mielestään työntekijät ansaitsisivat mitalit.

– En edelleenkään pysty uskomaan, että olen selvinnyt tästä kaikesta. Tuntuu kuin minulle olisi annettu toinen mahdollisuus elää, Fatima kertoi The Sunille.

Fatiman kotiinpääsy on ollut ilon hetki myös Ison-Britannian terveysministeri Matt Hancockille. Häntä ilahduttaa suunnattomasti kuulla, että Fatiman vointi on ollut paranemaan päin, sillä se kertoo hänen mielestään siitä, että maan julkinen terveydenhoitojärjestelmä toimii.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös:

    Uusimmat