30 vuotta sitten tangokuningattareksi kruunattu Eija Kantola muistelee, kuinka löysi myös rakkauden Tangomarkkinoilta: "Vähän sellainen työtapaturma"
Eija Kantola juhlistaa tangokruununsa 30-vuotisjuhlaa.
Iskelmälaulaja Eija Kantola kruunattiin tangokuningattareksi tasan kolmekymmentä vuotta sitten, vuonna 1992. Tuohon aikaan Kantola itse oli 26-vuotias, ja kuvaili Uutisaamun haastattelussa olleensa tuolloin vielä epävarma sekä ujo nuori artisti.
– Kyllä se siitä sitten lähti, oli tosi paljon keikkoja ja pääsi siihen pyöritykseen heti, että kyllä siinä kasvoi sen keikkailun mukana. Ja kaikki julkisuus ynnä muu kun tuli mukana, niin olihan se vähän sellaista hämmentävää maalaistytölle, Kantola muisteli.
Tangomarkkinoilla on ollut myös muutenkin varsin tärkeä merkitys Kantolan elämässä, sillä hän on löytänyt puolisonsa Ari Pekka Kuisminin myös tapahtuman puitteista. Kaksikon tavatessa Kuismin työskenteli Tangomarkkinoiden toimitusjohtajana.
– Se oli vähän sellainen työtapaturma, se vaan tapahtui, joskus siellä Tangomarkkinoilla kohdattiin ja siitä se lähti.
Pitkän rakkauden salaisuuden Kantola arvioi piilevän osittain kummankin töiden luonteessa.
– Varmaan se, että molemmat on paljon poissa kotoa, ei ehdi riitelemään! Kantola vitsaili.
– Mieheni on rallihommissa ja paljon matkustaa, ja itse olen paljon keikoilla, niin kyllä sitten tietenkin kun ollaan kummatkin kotona, niin se yhteinen vapaa-aika on tosi tärkeää ja se yritetään käyttää mahdollisimman (hyvin) toista huomioiden ja että silloin ollaan läsnä.
Yllä olevalla videolla Eija Kantola kertoo, mikä yllätti eniten kun hän sai 26-vuotiaana päähänsä tangokuningattaren kruunun.
Uusimmat
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:26
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
Lataa lisää