26-vuotias opiskelija Matias katosi lähes kuukausi sitten jälkiä jättämättä – "Kaikki käytössä olevat keinot on käytetty"

Matias Kovero, 26, on ollut kateissa lähes kuukauden.

Viimeinen varma havainto Koverosta on tehty 26. marraskuuta Jyväskylän keskustassa, jossa hänen asuntonsa on.

Poliisi on saanut katoamiseen liittyen havaintoja, mutta ne on tarkistettu, eikä ne näytä liittyvän katoamiseen.

– Kaikki meillä käytettävissä olevat keinot on käytetty, tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Latvala Sisä-Suomen poliisista kertoo MTV Uutisille.

Poliisi kertoi aiemmin, että Koveron oli tarkoitus matkustaa junalla Turkuun, mutta sinne hän ei koskaan päätynyt.

– Emme ole pystyneet varmistamaan, että hän oli noussut junaan.

Latvala sanoo, että tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta.

– Onko henkilö kadonnut omaehtoisesti tai onko jotakin sattunut? Latvala kysyy.

Poliisi kaipaa edelleen havaintoja

Poliisi ei ole vielä toistaiseksi tehnyt etsintöjä kadonneen löytämiseksi. Latvalan mukaan tämä johtuu siitä, että ei ole tiedossa mitään paikkaa, mihin kohdistaa etsintöjä.

Koveron katoamisen jälkeen alkoi kova pakkasjakso, joka jäädytti järvet. Latvala sanoo, että talvi tuo omat hankaluutensa etsintöihin.

– Mutta järvien jäätymisestä huolimatta vesistöissäkin voidaan suorittaa etsintöjä, jos meillä on paikka tiedossa.

Poliisi siis kaipaa edelleen havaintoja Matias Koverosta.

Kovero on hoikka, noin 185 senttiä pitkä ja hänellä on lyhyet hiukset. Hänellä oli mahdollisesti yllään kuorellinen farkkutakki, harmaa neule, mustat kengät, musta pipo, tumman vihreät housut ja punainen putkikassi. 

Havainnoista voi ilmoittaa vihjepuhelinnumeroon 050 456 0471 tai sähköpostitse vihjeet.sisa-suomi@poliisi.fi.

Jos henkilö katoaa, toimi näin! 0:48

Katso video: Jos henkilö katoaa, toimi näin!

Lue myös:

    Uusimmat