"199 398 500 A" on Volkswagenin varaosakatalogin oudoin tuote – ja myydyin
Saksalaisvalmistajan kädet ovat autoteollisuuden lisäksi myös makkarabisneksessä.
Volkswagen on myynyt saksalaista perinneruokaa – currymakkaroita – jo vuodesta 1973 tehtaidensa lounasravintoloissa. Enää sinun ei kuitenkaan tarvitse olla autovalmistajan leivissä päästäksesi maistelemaan näitä suosittuja makkaroita.
Makkaroilla on nykyisin nimittäin paikkansa myös Volkswagenin varaosaluettelossa, josta ne löytyvät omalla koodillaan 199 398 500 A. Mikäli kyrsien kaveriksi kaipaa soosia, kannattaa pistää tilaukseen myös varaosa 199 398 500 B.
Volkswagen ei muuten ole ainoa ruokien maailmaan kätensä upottanut autovalmistaja. Esimerkiksi Porsche tuottaa vuodessa noin 55 kiloa hunajaa sen omalla mehiläistarhallaan.
Lue lisää Volkkarin supersuositusta currymakkarasta ja sen historiasta Makuja-sivustomme artikkelista.
Lähde: Carscoops
Artikkeli on julkaistu aiemmin toukokuussa 2018.
Uusimmat
-
20:18
SM-liigan maalikuningas löysi työpaikan
-
20:16
Hämeenlinnassa suuri tulipalo – kerrostalon katto liekeissä
-
20:12
Omat sääntönsä unohtanut liikunnanohjaaja jäi kiipeliin kesken penkkipunnerruksen – "Seuraukset olisivat voineet olla hirvittävät"
-
20:11
Korvakipu riivasi naista viikkojen ajan – syyksi paljastui arvokas yllätys
-
20:00
Salkkarit-hahmo on joutua onnettomuuteen
-
19:36
Iso nytkähdys F1-kulisseissa – sarjaan tulossa uusi talli
-
19:04
"Todistamme Krimin taistelun alkua" – ex-brittiministeriltä kova ennustus Ukrainasta
-
19:03
Helena Ahti-Hallberg säteilee poikkeuksellisessa lookissa: "Ihan kummallista, kun yhtäkkiä oli pitkä ponnari"
-
19:01
Eläkeläispari on viettänyt lähes 500 päivää merellä: 51 perättäistä risteilyä tulivat halvemmaksi kuin vanhainkoti
-
18:58
Kultaleijona ilman sopimusta – pamahti yllättävän joukkueen harjoituksiin: "Homma pyörii hyvin"
-
18:58
Manchester Cityn suuri legenda kuoli syöpään
-
18:55
Ulkoministeri Elina Valtonen Kiovassa: Ukrainan EU-jäsenyydestä olisi hyötyä myös Nato-prosessissa
-
18:53
Zelenskyi keskusteli von der Leyenin kanssa vaihtoehtoisista viljakäytävistä – MTV seuraa sotaa
-
18:30
Ben Zyskowicz moukaroi uutuuskirjassa Suomen omaehtoista suomettumista ja Neuvostoliitolle nöyristelyä – "Musta kirja" surullinen esimerkki
-
18:27
HS: Helsingin Kulosaaren silta pitää purkaa – hintalappu kymmeniä miljoonia
-
18:14
Trump saapui oikeudenkäyntiin – "Kaikkien aikojen noitavaino"
-
18:13
Turkista löytyi 12 000 vuotta vanha ihmispatsas – ylisuuri fallos varastaa huomion
-
18:01
Maajussi-Samin ja morsianehdokkaan kahdenkeskinen hetki saa vaivaannuttavan käänteen: "Oli vähän ehkä vaikeaa"
-
17:54
Liverpoolille iso takaisku – tähtipelaajan loukkaantumisesta lisätietoja
-
17:44
Entinen SM-liigapelaaja hyppää seurapomoksi – "Ymmärrän ainutlaatuiset haasteet"
-
Lataa lisää