16 asiaa, joita et tiennyt lentomatkustamisesta

Harva tavallinen matkustaja tulee ajatelleeksi, kuinka paljon erilaisia asioita lentomatkustukseen liittyy. Tässä niistä muutamia. 

Seuraavat kohdat luettuasi saatat katsella lentokoneita aivan uusin silmin. 

Turistiluokan penkit saattavat olla turvallisimmat

Vaikka moni meistä saattaa katsella kateellisena lentokoneen etuosassa sijaitsevaa businessluokkaa, kannattaa kuitenkin tiedostaa, että nämä paikat saattavat olla kaikkein vaarallisimpia. Erään tutkimuksen mukaan koneen etuosassa istuvat matkustajat kuolevat onnettomuuden sattuessa kaikkein todennäköisimmin.

Lentokoneen sisäilma saattaa sairastuttaa

Viime vuosikymmenen aikana on tehty useita tutkimuksia siitä, millaisia vaikutuksia lentokoneen sisäilmalla voi olla lentohenkilökunnan terveydelle. 

Happea riittää maskissa noin 12 minuutiksi

Kun matkustamon ilmanpaine laskee tietyn rajan yli, happimaskit putoavat koneen katosta, sillä yli kolmen kilometrin korkeudessa happi ei pääse imeytymään elimistöön ilman keinotekoista painetta. Toisin kuin monesti ajatellaan, happea ei kuitenkaan riitä loputtomiin, vaan noin 12 minuutin ajaksi.

Pakkolaskuja tapahtuu koko ajan

Pakkolaskut eivät ole niin harvinaisia kuin luullaan. Alkuvuodesta paljastettujen lukujen mukaan Heathrow’n lentokentällä tapahtuu noin yksi pakkolasku viikossa. Vuonna 2013 niitä tapahtui 51 kappaletta, vuonna 2009 peräti 266 kappaletta.

Et ole todennäköisesti koskaan kokenut kunnon turbulenssia

Pienet ilmakuopat eivät ole mitään verrattuna siihen, mitä lentokapteenit kutsuvat voimakkaaksi turbulenssiksi. Lentäjä Steve Allrightin mukaan voimakkaat turbulenssit ovat äärimmäisen harvinaisia. Mies kertoo kokeneensa yli 10 000 lentotuntinsa aikana yhteensä noin viiden minuutin ajan voimakasta, satoja metrejä konetta heittelevää turbulenssia. 

Lentäjät torkahtelevat

British Airline Pilots' Associationin tekemän tutkimuksen mukaan lähes puolet lentäjistä kertoo torkahtaneensa ohjaamossa. 

Pelastusliivit eivät välttämättä ole paikoillaan

Airfarewatchdog.comin perustaja George Hobican mukaan yllättävän monet ihmiset ottavat lentokoneesta löytyviä pelastusliivejä matkamuistoiksi. Vaikka tämä on miehen mukaan inhottava ja rangaistava teko, sitä tapahtuu yllättävän paljon. Vaikka matkustamohenkilökunta tarkistaa päivittäin pelastusliivien paikallaolon, joskus niiden puuttuminen voi jäädä huomaamatta.

Salamat osuvat koneeseen jatkuvasti

Salamat iskevät lentokoneeseen useammin kuin huomaammekaan. Tämä ei kuitenkaan ole vaarallista, sillä lentokoneen alumiininen runko johtaa hyvin sähköä. Sen ansiosta sähkö ei pääse lentokoneen sisäpuolelle, vaan salama etenee runkoa pitkin takaisin ilmaan.

Lentoaikoja muutellaan

AirTra Airwaysin pilotin mukaan lentokentät ilmoittavat lentoajat todellisuutta pidemmiksi, jotta heidän täsmällisyysprosenttinsa ei kärsisi. Lentoajaksi saatetaan merkitä kaksi tuntia, vaikka lento kestäisi todellisuudessa vain tunnin ja 45 minuuttia. Viimeaikainen tutkimus tukee tätä väitettä. Sen mukaan lentoajat ovat nousseet kautta linjan viime vuosien aikana.

Hätäpoistumisovi on mahdotonta avata lennon aikana

Lentokoneessa vallitseva ilmanpaine ei sallin oven avaamista lennon aikana, vaikka elokuvissa muuta väitetäänkin. Yhdelläkään ihmisellä ei ole niin suuria voimia, että hätäpoistumisoven avaaminen olisi mahdollista korkealla yläilmoissa. 

Lentokoneruoka maistuu pahalta tietystä syystä

Korkealla ilmassa makuaistimme ei yksinkertaisesti toimi kunnolla. Tämän lisäksi alhainen ilmankosteus kuivattaa nenää ja sitä kautta vähentää makuelämystä entisestään. 

Tuhkakupit kuuluvat edelleen koneen vakiovarusteisiin

Vaikka tupakointi lentokoneessa on ollut kiellettyä jo pitkään, tästä huolimatta wc-tiloista löytyvä tuhkakuppi kuuluu koneen pakolliseen varustukseen. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että aina silloin tällöin joku yrittää polttaa koneessa. Näissä tilanteissa tupakka on turvallisinta sammuttaa tuhkakuppiin.

Ikkunat ovat pyöreitä turvallisuussyistä

Kun lentokone keksittiin, ikkunat olivat aluksi neliskulmaisia. Mutta sen jälkeen, kun 1950-luvulla kahden lentokoneen turman syyksi todettiin neliskulmaiset ikkunat, ne vaihdettiin pyöreisiin turvallisuussyistä. Neliskulmaisissa ikkunoissa kulmat joutuvat kovalle koetukselle ilmanpaineen muuttuessa, jolloin ne hajoavat pyöreitä huomattavasti helpommin. 

Tuhansia koneita ilmassa kerralla

Flightradar24-sivuston mukaan ilmassa olevien lentokoneiden määrä vaihtelee vuorokaudenajasta ja vuodenajasta riippuen. Ruuhkahuippu on heinä-elokuussa, jolloin ilmassa voi olla jopa 16 000 lentokonetta yhtä aikaa. 

85 lentokonetta on kadonnut jäljettömiin

Vuosien 1948 ja 2014 välillä 85 lentokonetta on kadonnut jäljettömiin. Näistä 26 oli matkustajakoneita. Tuoreimmassa muistissa on tietenkin Malasya Airlinesin lento 370, jonka etsinnät lopetettiin tammikuussa 2017 tuloksettomina.  

***


Lähde: Telegraph

Lue myös:

    Uusimmat