15-vuotias motoristi kaahasi poliisia pakoon Varkaudessa, yritti eksyttää virkavallan ajamalla ilman valoja, myös Mikkelissä hurja takaa-ajo

Mikkelissä Etelä-Savossa ja Varkaudessa Pohjois-Savon puolella on nähty eilisiltana ja tänä aamuna hurjat takaa-ajotilanteet, kun Varkaudessa 15-vuotias motoristi ja Mikkelissä parikymppinen autoilija hurjastelivat poliisia pakoon pitkin jalkakäytäviä ja päin punaisia valoja.

Tapauksista tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos.

Varkaudessa takaa-ajo alkoi, kun poliisipartiota vastaan ajoi valtatiellä 23 Käärmeniementien risteyksen kohdalla himmeävaloinen moottoripyörä.

Kun poliisipartio kääntyi sen perään, se lähti kiihdyttämään vauhtiaan.

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että kuljettaja ei piitannut nopeusrajoituksista, punaisesta liikennevaloista eikä poliisiauton punaisesta pysäytysvalosta ajaessaan karkuun.

Moottoripyörän kuljettaja käytti ajon aikana kevyenliikenteen väyliä ja vastaantulevia kaistoja. Lisäksi kuljettajan epäillään yrittäneen eksyttää poliisia ajamalla osan matkaa ilman valoja.

Kun poliisin sai pysäytetyksi ajoneuvon, ilmeni että kuljettajalla ei ollut kyseisen ajoneuvon kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta.

15-vuotiasta nuorta epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisikoira nappasi maastoon paenneen hurjastelijan Mikkelissä

Mikkelissä tapahtumat käynnistyivät tänään aamulla noin kello viideltä, kun Juvantiellä poliisipartiota vastaan ajoi henkilöauto huomattavaa ylinopeutta.

Poliisipartion käännyttyä auton perään autoilija lähti ajamaan karkuun.

Myöhemmin sivullinen ilmoitti hätäkeskukseen samasta ajoneuvosta, joka oli Mikkelin torin tuntumassa ajellut pitkin jalkakäytäviä.

Poliisipartio tavoitti auton, mutta se ei piitannut punaisesta pysäytysvalosta vaan kiihdytti karkuun.

Myöhemmin partio havaitsi Jyväskyläntien ja Lahteen kääntyvän tien liittymän tuntumassa sivullisen henkilöauton, johon oli törmätty toisella ajoneuvolla.

Paikalle hälytettiin ambulanssi, joka kuljetti kyseisen ajoneuvon kuljettajaan sairaalaan tarkastettavaksi. 

Poliisipartiota paennut auto tavattiin hetkeä myöhemmin kolaroituna tyhjillään Pitkäjärven kiertoliittymästä. Poliisikoira jäljitti noin parikymppisen, kuljettajaksi epäillyn miehen maastosta.  

Poliisi epäilee mikkeliläisen miehen syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, törkeään rattijuopumukseen ja vammantuottamukseen. 

Lue myös:

    Uusimmat