Postimerkit vievät pienten maiden traagiseen historiaan

Nykyään jokainen itseään kunnioittava nuori maa haluaa internetissä oman maatunnuksen ja kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan jäseneksi.

Ennen vanhaan olemassaoloa haluttiin viestittää omalla postimerkillä – siihen kun tiivistyi sekä (muille outo) paikannimi ja (muille outo mutta ehkä kiehtova) kuva-aihe.

Yli tuhat aluetta eri puolilla maailmaa on korostanut merkitystään omalla postimerkillä, kertoo norjalainen arkkitehti Bjørn Berge. Historiasta kiinnostuneena Berge on yhdistänyt omat postimerkkikokoelmansa ja historian oikut kansien väliin.

Postimerkki oli olemassaoloa

Kartalta kadonneet on kirja kymmenistä paikoista ja alueista, jotka olivat halunneet itsenäiseksi tai ainakin muuten päättämään omista asioistaan, olla sekä fyysisesti kartalla että visuaalis-mentaalisesti postimerkillä.

Isojen valtioiden valtapolitiikka ja sodat veivät niin Molempain Sisiliain kuningaskunnan, Iquiquen, Biafran, Ylä-Yafan, Tannu-Tuvan kuin Van Diemenin maan.

Itä-Karjala ja heimonationalismi

Meitä suomalaisia lähimmäksi kirjassa tulee luku Itä-Karjalasta 1920-luvun alussa – ”Kansallisromantiikkaa ja metsäpaatosta”.

Kirjoittajalla on siinä(kin) välillä vauhti päällä. Taustoituksessaan Berge kirjoittaa, että Suomesta oli tullut suuriruhtinaskunta (ei suurruhtinaskunta kuten kirjassa seisoo), joka oli tsaarien Venäjän vasallivaltio. Siten suuriruhtinaskunta-titteli oli ”vähän harhaanjohtava”. Miten, sitä hän ei avaa.

Itse Itä-Karjalaan liittyen Berge kertoo niistä nationalistisista suomalaisista, jotka halusivat kyseisen alueen osaksi Suur-Suomea – ”jonkinlainen pienoismalli natsien suursaksalaisista haaveista muutamaa vuotta myöhemmin”.

Haaveeksi jäi, vaikka Itä-Karjala ehti julkistaa omia postimerkkejäänkin, Bergen kokoelmassa kuva-aiheena vihainen karhu vuodelta 1921.

Suomalaisistakin henkensä heimoaatteen puolesta ehti antaa muiden muassa nuori aktivisti Bobi Sivén.

Tuskastuneena Suomen viralliseen politiikkaan Itä-Karjalan kysymyksessä hän teki itsemurhan ampumalla itseään sydämeen - ”...symbolinen teko, joka asetti hänet samaan sarjaan monien muiden suomalaisten sankareiden kanssa: esteettinen puoli oli ratkaisevaa kuolemassa.”

Berge päättää osuutensa Itä-Karjalasta toteamalla, että Sivénin hengen yhä aistii Perussuomalaisten yllä.

Julmaa historiaa

Osa kirjan alueista oli suuria ja kymmenien miljoonien ihmisten asuttamia, osa postimerkin kokoisia, ja asukkaita merkin hampaiden verran. Osa voi olla kouluhistoriasta tuttuja tai ainakin ohimennen mainittuja kuten Danzig ja Mantšukuo (joka oli kyllä Ruotsia huomattavasti suurempi).

Sitten on paikkoja, kuten Sedang Kaakkois-Aasiassa, joihin pätee määre eksoottinen.

Tarinat menneisyydestä ovat kukin muutaman sivun mittaisia. Berge on tiivistänyt ne herkkupaloiksi, jotka ovat kuin seikkailukirjallisuudesta, sarjakuvista, tai mustavalkoisista Hollywood-elokuvista.

Berge muistuttaa, että kyse on hänen tulkinnoistaan. Eikä hän unohda postimerkkien takana olevia kolonialismia, kansanmurhaa, julmia ihmiskokeita, ympäristötuhoja ja muuta hyväksikäyttöä.

Pienetkin paperinpalat avaavat ikkunoita historiaan, ja näky on usein traaginen.

Janne Hopsu