127 tuntia

127 Hours, USA/Britannia 2010. Ohjaus: Danny Boyle. Käsikirjoitus: Boyle, Simon Beaufoy – Aron Ralstonin romaanista. Tuottaja: Boyle, Christian Colson, John Smithson. Kuvaus: Enrique Chediak, Anthony Dod Mantle. Leikkaus: Jon Harris. Musiikki: A.R. Rahman. Pääosissa: James Franco, Kate Mara, Amber Tamblyn, Clémence Poésy, Treat Williams, Kate Burton, Lizzy Caplan. Kesto: 95 min.

Aron Ralston lähti yksinäiselle kiipeilyretkelle Utahin kanjonimaisemiin toukokuussa 2003. Viikonloppureissu muuttui painajaiseksi, kun mies luiskahti syvään railoon ja hänen oikean kätensä päälle tipahti 400-kiloinen kivenmurikka.

Yli viiden vuorokauden ajan Ralston kamppaili hivuttavaa kuolemaa vastaan. Yritykset päihittää käden kuolioon lukinnut lohkare tyrehtyivät omaan mahdottomuuteensa.

Ilman apuvälineitä, voimia ja vettä Aron oivalsi olevansa elävältä haudattu. Tämä tilanne on Danny Boylen uutuuselokuvan 127 tuntia piinaava lähtökohta.

Slummien miljonäärin (2008) tekijät, ohjaaja Danny Boyle, käsikirjoittaja Simon Beaufoy ja tuottaja Christian Colson ovat tarttuneet Aron Ralstonin omaelämäkerralliseen teokseen Between Rock and a Hard Place (2004). Sen lisäksi kirjoittajakaksikko Boyle ja Beaufoy ovat haastatelleet Ralstonia onnistuen näin laajentamaan elokuvansa myös kirjan tekstin ulkopuolelle.

127 tuntia on erinomaisen onnistunut elokuva. Se on yhtä aikaa fantastisen intensiivinen, älykäs ja herkkä kokonaisuus, joka vetää katsojan mukaan Aronin kokemuksen ytimeen. Boyle ja Beaufoy ovat ymmärtäneet tarinan elokuvallisen haasteellisuuden: miten visualisoida dynaamisesti tilanne, joka on lähtökohtaisesti liikkumaton, staattinen?

127 tuntia on jännittävä heti ensimmäisistä kuvistaan alkaen. Alkujakso, jossa Aron kokoaa kamppeitaan ja hamuaa linkkuveistä kaapin ylähyllyltä, on oppitunti siitä, miten elokuvan sisällöllisiä merkityksiä voidaan ryhtyä rakentamaan heti alkutekstien aikana.

Elokuva on ehdolla kuuden Oscarin voittajaksi, ja epäilemättä jokusen niistä se myös tulee saamaan. Sovitetun käsikirjoituksen pysti saattaa olla hyvinkin lähellä. Parhaan miespääosan kategoriassa kisa saattaa olla liian kova, vaikka James Franco tunnustuksen Ralstonin roolista ansaitsisikin.

Francon tehtävä on vaikea, sillä suurimman osan aikaa hän on kuvassa yksin – tai oikeammin kaksin valtavan kivenjärkäleen kanssa. Toki tarina sisältää myös perinteisiä kohtauksia. Niistä huolehtivat elokuvan takaumat, joissa Aron muistelee omaa lapsuuttaan, nuoruuttaan ja laiminlyömiään ihmissuhteita.

Vaikka elokuvan avaruus löytyy muistoista, kohoaa ratkaisevimpaan rooliin kerronnan nykyhetki – se, miten Franco/Aron kasvaa oivaltamaan kiipelinsä henkisen merkityksen.

127 tuntia alkaa päähenkilön voittamattomuuden kuvauksena. James Franco revittelee juuri niin omahyväisesti kuin kuolemaa halveksivalta nuorelta mieheltä voi odottaa.

Mikään yhden ilmeen näyttelijä hän ei silti ole, vaan tarvittaessa Francon ilmaisurepertuaarista kumpuaa yhä uusia emotionaalisia kierroksia. Boylen nopea leikkaus ja kuvatulva sopivat myös hienosti yhteen näyttelijän heittäytyvän tulkinnan kanssa.

127 tuntia on hengästyttävä ja ennen kaikkea inspiroiva katsomiskokemus, jonka keskeinen sanoma on käsikirjoittaja Beaufoyn mukaan hyvin selkeä: muista soittaa äidille.

Teksti: Outi Heiskanen

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja