Perheenäiti keksi nokkelan tavan kuvata poikansa varttumista aikuiseksi. Somehitiksi nousseesta ideasta kertoo brittiläinen uutissivusto Fox News.
Moni vanhempi havainnollistaa lapsensa kasvua siten, että lapsi nojaa vuosittain esimerkiksi ovenpieltä tai seinää vasten, ja äiti piirtää viivan natiaisen pään yläpuolelle. Lapsen on itsekin hauska seurata, kuinka hän kasvaa vuosi vuodelta pidemmäksi.
Carina Cansino päätti toteuttaa saman idean toisenlaisella tavalla.
12 vuotta, 12 kuvaa ja 12 kädenjälkeä
Carina osti pojalleen t-paidan, joka on kuin puolijoukkueteltta siron pojan päällä. Syy paidan suurelle koolle on selvä, sillä Carinan toiveissa on, että paita sopisi Gusille vielä 12 vuodenkin päästä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Halusin jotain, josta minä ja poikani voisimme nauttia – ei vain nyt – vaan myös silloin, kun hän on aikuinen, Carina kommentoi Business Insider -sivustolle.


