Mainos
Mainos
leivontanurkkakansi1valmis
Mainos

Takapihan villiyrtit ovat nyt parhaimmillaan – näin hyödynnät luonnon vitamiinipommit keittiössä

Alkukesällä luonnon omat yrtit ovat parhaimmillaan. Poimi vinkit takapihan ilmaisten ravintopommien hyödyntämiseen ruoanlaitossa ja leivonnassa.

Luonnonyrttien käsittelyssä kannattaa muistaa, että käyttää vain itselle tuttuja ja helposti tunnistettavia yrttejä. Lähes kaikkia luonnonyrttejä voi käyttää sellaisinaan salaateissa, smoothieissa ja vaikkapa puuroissa.

– Luonnonyrtit kannattaa kerätä aamulla tai aamupäivällä, jolloin yrtit ovat virkeimmillään ennen iltapäivän auringonpaahdetta. Yrtit kannattaa puhdistaa kylmällä, juoksevalla vedellä heti poiminnan jälkeen. Samalla on hyvä tarkistaa, ettei joukkoon ole tullut keränneeksi muita pihan ruohoja. Jos yrteissä on paljon ötököitä, liota yrttejä hetki kylmässä vedessä, jolloin ötökät löytävät pois, vinkkaa kotitalousopettaja Arja Elina Laine.

Yrttien ollessa nyt parhaimmillaan, voi yrttejä kerätä ja säilöä myös tulevaa syksyä ja talvea varten. Luonnonyrtit säilyvät parhaiten, kun ne ryöppää pannulla nopeasti ja pakastaa sitten ilmatiiviissä pusseissa. Yrtistä riippuen niitä voi myös kuivattaa ja hyödyntää esimerkiksi teessä.

Kotitalousopettaja Arja Elina Laine antoi vinkit viiden luonnonyrtin hyödyntämiseen.

Nokkonen

– Nokkonen on juuri nyt parhaimmillaan ja sopii loistavasti monenlaiseen ruoanlaittoon. Nokkosen nuoret versot ovat kaikkein parhaita käytettäväksi kotikeittiössä pinaatin tapaan. Moni pelkää nokkosen polttavuutta: hanskat vain käteen! Nokkosen polttavuudesta pääsee eroon, kun ne kastaa kiehuvaan veteen muutamaksi sekunniksi. Nokkonen sopii todella hyvin myös lihan tai juuston kaveriksi.

Käyttö: Sämpylät, letut, keitot, muhennokset ja piirakat ynnä muut

Siankärsämö

– Porkkananlehteä muistuttavassa siankärsämössä on pippurimainen maku, minkä vuoksi se sopii loistavasti monenlaiseen ruoanlaittoon. Siankärsämö sopii erityisen hyvin kalan kanssa. Poimi luonnosta nippu siankärsämöitä ja täytä niillä kalan vatsa ja paista. Siankärsämö tuo potkua smoothieihin. Lisää joukkoon Myllyn Parhaan pikakaurahiutaleita sen mukaan, haluatko tehdä juotavan smoothien vai paksumman smoothie bowlin.

Käyttö: Kalan mausteena, smoothiet

Maitohorsma

– Maitohorsmaa eli rentunruusua voi kerätä nuorina lehtinä tai myöhemmin purppuranpunaisina kukkina. Maitohorsman varret ovat parsamaiset, joten niitä voi käyttää monella tapaa parsan sijaan. Kääri kolme–neljä maitohorsman vartta pekoniin ja paista grillissä tai paistinpannulla. Miedonmakuinen varsi sopii loistavasti myös salaatteihin.

Käyttö: Salaatit, hyytelöt, teenlehdet

Reseptivinkki: Parsa- ja halloumikääröt (korvaa parsa maitohorsmalla)

Mesiangervo

– Mesiangervo saattaa olla monelle tuntematon luonnonyrtti. Mesiangervoa on käytetty luonnonlääkityksessä pitkään. Kasvi kerätään, kun sen kukat ovat vielä nupuillaan. Nuppuja kannattaa myös kuivata, ja hyödyntää myöhemmin mausteena.

Käyttö: teenlehtinä, vaniljaisena lisänä leivonnassa, smoothieissa

Reseptivinkki: Viipale Pikkuleivät (lisää murotaikinan sekaan mesiangervon kukkia ja kukkien nuppuja), hortasmoothie

Vuohenputki

– Porkkanaa maultaan muistuttava vuohenputki kasvaa monessa paikassa todella runsaana. Vuohenputken tunnistaa vaahteranlehden mallisista lehdistä. Lehdet lähtevät varresta kolmen lehden kimppuna. Huolehdi, että osaat erottaa vuohenputken karhun-, koiran- ja jättiputkesta! Kerätyt vuohenputket voi myös käyttää pannulla nopeasti ennen käyttöä esimerkiksi piirakoissa, jolloin vuohenputket mahtuvat pienempään tilaan.

Käyttö: yleiskäyttöinen yrtti, munakkaat, smoothiet, salaatit, smoothiet, piirakan täytteet

Reseptivinkki: Luonnonyrtti-ruokapiirakka, helppo piirakka syntyy valmispakastetaikinaan vuohenputkesta, kermasta ja juustosta

Uusimmat: Ajankohtaista

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja