Pienet rapuleivokset
Tee rapujuhliin runsas satsi rapuleivoksia, ne ovat maukasta naposteltavaa itse rapujen lisäksi
noin 60 kpl
- 1 pkt Myllyn Paras Lehtitaikinalevyjä (500 g)
- munaa voiteluun
- unikonsiemeniä koristeeksi
Täyte
- n. 200 g katkarapu- tai sitruunatuorejuustoa
- n. 200 g katkarapuja
- 1 rkl sitruunamehua
- 1 tl sitruunapippuria
- n. 100 g ranskankermaa
- n. 1 dl tuoretta tilliä
Valmistusohje
Taikinaksi mainio valinta on lehtevä lehtitaikina, mutta myös maistuva voitaikina tai mahdollisesti pakastimesta löytyvä torttutaikina sopivat tähän.
Ota taikinalevyt sulamaan, leikkaa jokaiseen hieman kohmeiseen taikinalevyyn 2 x 4 ruudukko. Voitele ne kananmunalla ja ripottele pinnalle unikonsiemeniä. Paista voidellut levyt sellaisenaan 225-asteisen uunin keskitasolla 5-10 min kauniin keltaisiksi.
Anna pikkuneliöiden jäähtyä ennen täyttämistä.
Sekoita täytteen ainekset keskenään, mikäli katkaravut ovat vetisiä (pakaste), valuta niistä ylimääräiset nesteet pois. Täytä pikkuleivokset vähän ennen tarjoilua halkaisemalla levyruudut terävällä veitsellä keskeltä halki ja laittamalla täytettä väliin. Koristele pienillä tillinoksilla.
Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Koko Suomi leipoo
Koko Suomi leipoo on herkullinen hyvänmielen ohjelma, jossa taitavat kotileipurit kilpailevat parhaan leipurin tittelistä.
Suosituimmat reseptit
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Lihamakaronilaatikko sulatejuustolla – Katjan maukkaampi makaronilaatikko
-
Meksikolainen papukeitto
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Pinaattiletut ja nokkosletut – itse tehdyt voittavat kaupan versiot mennen tullen!
-
Lassaka eli vähähiilihydraattinen lasagne ilman pastaa