Mainos
leivontanurkkakansi1valmis

Syötävän hyvä ketjukirje – muistatko vielä Hermannin ystävyyskakun?

Oletko sinä joskus saanut lahjaksi Hermannin tai antanut kakun juuren kavereillesi?

Jo vuosikausia maukas ja moneksi muuntuva kuivakakku on valloittanut sydämiä ympäri maailmaa. Ketjukirjeen tapaisesti toimiva Hermanni vaatii huolenpitoa kymmenen päivän ajan, jonka jälkeen herkullista ilosanomaa jaetaan myös ystäville.

Hermannin kakunjuuri jaetaan neljään osaan, joista kolme annetaan hoito-ohjeiden kera ystäville. Yksi osa juuresta leivotaan valmiiksi kotona ja herkutellaan perheen kesken.

Hermannin ystävyyskakun hoito-ohjeet

Hermannin juuri
2,5 dl sokeria
2,5 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja

Anna juuri lahjaksi ystävälle ja liitä juuren hoito-ohjeet lahjan mukaan.

1. päivä

Saat Hermannin. Laita se isoon astiaan huoneenlämpöön ja peitä liinalla. On tärkeää, että Hermannin pitää käydä nimenomaan huoneenlämmössä. Käyminen antaa sille makua ja takaa kakun kohoamisen paistovaiheessa.

2. päivä

Sekoita puuhaarukalla aamuin illoin.

3. päivä

Sekoita puuhaarukalla aamuin illoin.

4. päivä

Hermannilla on nälkä, anna sille:

2,5 dl sokeria
2,5 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja

5. päivä

Sekoita puuhaarukalla aamuin illoin.

6. päivä

Sekoita puuhaarukalla aamuin illoin.

7. päivä

Hermannilla on taas nälkä, anna sille sama annos kuin 4. päivänä. Jaa taikina neljään osaan. Pidä itse yksi osa ja jaa kolme muuta ystävillesi.

8. päivä

Hermanni saa nyt viimeisen kerran ruokaa:

2,5 dl sokeria
150 g pehmeää margariinia
3 munaa
1 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
3,5 dl vehnäjauhoja
200 g rusinoita tai pähkinöitä
2 tl kanelia

Paista rengasvuoassa, 170-asteisen uunin alaosassa noin 60 minuuttia.

Hermanni on luonnollisesti kohoava taikinajuuri ja suosii hoitonsa ajan huoneenlämpöä. Älä säilytä Hermannia jääkaapissa, se ei pidä siitä. 

Vaikka ohjeissa sanotaan, että jääkaappi voi jopa tappaa Hermannin, voi hänet itseasiassa laittaa jääkaappiin tarpeen tullen muutamaksi päiväksi. Tämä tosin hidastaa prosessia, ja joudut hoitamaan Hermannia tällöin pidempään kuin kymmenen päivää.

Hermannin voi myös pakastaa. Sulaneen Hermannin hoito aloitetaan ohjeiden mukaan ja jatketaan normaalisti. 

Lähteet: Arja Elina Laine, The Guardian, Herman the German Friendshipcake​​​​​​​

Uusimmat: Ajankohtaista

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja