Mainos
Mainos
leivontanurkkakansi1valmis

Paluu menneisyyteen: Maailman helpoin raparperipiirakka

Raparperipiirakka on kevään ja alkukesän klassikko! Nimensä mukaisesti tämä piirakka valmistuu nopeasti ja et voi epäonnistua. 

Raparperipiirakka sopii mainiosti tarjottavaksi esimerkiksi kesän juhlissa tai nautittavaksi sellaisenaan koko perheen voimin. Piirakka on muuntautuva, lisää joukkoon esimerkiksi mansikkaa tai tuoreita marjoja.

1pktvalmista piirakkataikinaa
6-7raparperin vartta
200granskankermaa TAI kermaviiliä
2munaa
1dlsokeria
1tlvaniljasokeria
1tlkanelia


Valmistusohje

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Painele sulanut taikina pyöreään vuokaan. Kuori raparperit ja pilko ne pieniksi viipaleiksi. Sekoita muut aineet keskenään.  Levitä raparperit vuokaan ja kaada ranskankerma-muna-sokeriseos raparperien päälle.  Paista piirakkaa uunin keskitasolla 25-30 min, kunnes pinta on kauniin värinen. Tarjoile sellaisenaan tai vaniljakastikkeen kera.

Resepti: Vappu Pimiä, Radio Novan Vapun valtakunta

Itse tehty piirakkapohja

Halutessasi voit tehdä piirakkapohjan myös itse!

Piirakkapohja itse tehden:

2

munaa

dl

sokeria

dl

pikakaurahiutaleita

dl

Erikoisvehnäjauhoja

1

tl

leivinjauhetta

½

dl

juoksevaa margariinia tai voita (50 g)

1

dl

kermaviiliä tai jogurttia


Arjan Leivontanurkan Paluu menneisyyteen -juttusarjassa muistellaan menneiden vuosikymmenten suosikkireseptejä, joista osa on jo vaipunut unholaan ja toiset jääneet osaksi arkeamme.

Uusimmat: Ajankohtaista

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja