Mainos
Mainos
leivontanurkkakansi1valmis

Mikä meni vikaan? Näin vältät yleisimmät, täytekakkupohjan tekoon liittyvät ongelmat

Perinteinen sokerikakkupohja on yksi käytetyimmistä täytekakkupohjista. Toivottu lopputulos syntyy oikeiden mittasuhteiden ja huolellisen valmistuksen avulla.

Täydellinen sokerikakkupohja on kuohkea ja tasaisesti kohonnut. Jos haluat välttää lässähtämisen tai kovan kuoren syntymisen, ainessuhteiden kanssa on oltava erityisen tarkkana.

Koko Suomi leipoo -voittaja Liisa Westerberg vastaa tuoreessa Kakkukirjassaan tyypillisimpiin kysymyksiin, joihin ihmiset törmäävät kakkupohjaa leipoessaan.  

Kuinka monen munan kakku kannattaa valmistaa?

Yleisin tapa laskea kakun riittävyys on kertoa käytettyjen munien määrä kolmella, jolloin esimerkiksi kolmen munan kakusta riittää yhdeksälle hengelle.

Jos kakku on juhlien ainoa tarjottava, kannattaa sitä varta hieman enemmän, ja vastaavasta jo tarjottavaa löytyy runsaasti, hieman vähemmän.

Miksi kakkupohja lässähtää jo paiston aikana?

Syy tähän ongelmaan voi löytyä siitä, että taikinassa on liian vähän jauhoja tai ne on sekoitettu taikinan joukkoon huonosti. Toinen syy voi olla se, että uunin luukkua on avattu kesken paiston. Luukkua ei tulisi avata, ennen kuin vähintään 2/3 paistoajasta on kulunut.

Myös munien ja sokerien riittämätön vatkaus tai leivinjauheen runsas määrä voivat johtaa epätoivottuun lopputulokseen.

Miksi kakun pintaan tulee rapea kuori?

Rapea pinta muodostuu, jos uuni ollut liian kuuma. Tämän voi välttää paistamalla kakku miedommalla lämmöllä tai uunin alimmalla tasolla. Myös liiallinen sokerin määrä taikinassa edistää kuoren syntymistä, joten muista punnita ainesoat tarkkaan.

Miksi pohja läsähtää paiston jälkeen?

Kakun kypsyys kannatta tarkistaa puutikulla, sillä keskeltä raa’aksi jäänyt kakku painuu usein kasaan uunista poisottamisen jälkeen. Myös munien ja sokerien vähäinen vatkaus tai kylmät ainesosat voivat johtaa tähän lopputulokseen. Käytä siis aina huoneenlämpöisiä aineksia ja vatkaa vaahto huolellisesti kuohkeaksi.

Myös jauhojen ja leivinjauheen määrän suhteen kannattaa olla tarkkana, sillä liian vähäinen jauhomäärä tai liika nostatusaineen käyttö voivat painaa kakun paiston jälkeen kasaan.

Lähde: Kakkukirja, Liisa Westerberg, Readme 2018

Uusimmat: Ajankohtaista

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja