Mainos
Mainos
leivontanurkkakansi1valmis
Mainos

Joko hyödynnät voikukkia ruoanlaitossa? Kokeile kesäistä reseptiä!

Monen kotipihan riesanakin tunnettu voikukka on loistava luonnonyrtti, jota voi hyödyntää monella tapaa leivonnassa ja ruoanlaitossa. Voikukka sopii loistavasti suolaisiin piirakoihin, raikkaisiin salaatteihin sekä kesäisiin torttuihin, jotka valmistuvat helposti ja nopeasti pakastetorttutaikinasta.

Voikukka on juuri nyt parhaimmillaan ja kasvaa runsaana. Mikä parasta, voikukan voi hyödyntää lähes kokonaan ruoanlaitossa. Kukat ja nuput maistuvat erityisen hyvin ja tuovat kauniin keltaista väriä lautaselle. Kuivatut juuret sopivat puolestaan loistavasti kotitekoisen detox-juoman raaka-aineeksi.

– Voikukka on turvallinen yrtti kerätä – jokainen on jo lapsena oppinut sen tunnistamaan. Kasvi kannattaa kerätä puhtaalta ja mieluiten hieman varjoisalta paikalta. Auringossa voikukasta saattaa tulla hieman kitkerän makuinen, neuvoo kotitalousopettaja Arja Elina Laine.

Voikukkalajikkeita on runsaasti erilaisia. Pienet, pyöreälehtiset voikukat ovat yleensä kaikkein miedoimman makuisia, ja sopivat siksi loistavasti esimerkiksi salaattien pohjaksi tai rucolan tapaan käytettäväksi. Omalla pihamaallakin voikukka saattaa maistua hyvin erilaiselle riippuen siitä, mistä sen poimii.

– Voikukan lehtiä voi paistaa pannulla voissa tai öljyssä yksin tai muiden kasvisten kanssa, ja tarjota lisukkeena. Paistettuna lehdet sopivat loistavasti piirakan täytteisiin. Kokeile esimerkiksi voikukka-kinkkupiirakkaa, Laine vinkkaa.

Kukkien terälehdet sopivat puolestaan esimerkiksi salaatin koristeeksi tai tuomaan väriä sämpylätaikinoihin. Kesällä kuivatut terälehdet voi hyödyntää myös pullataikinassa sahramin sijaan! Vuohenputkesta, maitohorsmasta ja voikukista tehty hortapesto sopii loistavasti kesäisiin tarjoiluihin.

– Voikukan nuput ja pekonipalat ovat myös loistava lisuke grilliruoan kylkeen. Paista nuput ja pekonipalat ja tarjoile!

Myöhemmin kesällä kerättävät voikukan juuret kannattaa nekin hyödyntää.

– Voikukan juuret ovat makeita kuin karamelli! Kuivattua voikukanjuurta on käytetty aikoinaan kahvinkorvikkeensa. Nykyisin juurta käytetään usein erilaisten teesekoitusten ja detox-kuurien raaka-aineena. Voikukan juuria voi hyvin kerätä myöhemmin kesällä, jolloin sen juuret ovat kasvaneet hieman enemmän.

Voikukkia voi säilöä syksyä ja talvea varten valmistamalla voikukista hilloketta hillosokerin kanssa tai tekemällä voikukkakapriksia. Kaprikset syntyvät keittämällä voikukannuput vedessä ja säilömällä hunajaetikassa.

Jos pakkasesta löytyy pakastetorttutaikinoita, voit loihtia nopeat, kesäiset voikukkatortut.

Voikukka-sydänpastasalaatti

IMG_0700

Myllyn Paras Keltainen Sydän Makaronia keitettynä
kurkkua
keitettyä vihreää parsaa
voikukan nuoria lehtiä
voikukan nuppuja
mansikoita
sitrus-öljykastike
koristeeksi muutama voikukka

Resepti: Arja Elina Laine

Uusimmat: Ajankohtaista

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja