Yllätyksellinen raportti: Katso, millä alueilla korkeakoulutetut työllistyvät parhaiten

Teknilliset yliopistot epäsuosiossa 2:16

Vihdoin se on tutkittu. Uudellamaalla töitä saa paremmin henkilö, joka valmistuu ammattikorkeakoulusta kuin henkilö, joka on suorittanut yliopisto-opinnot. Tuore RAKE-työryhmän raportti sisältää myös muita yllätyksiä. 

Tämän vuosikymmenen alussa Uudellamaalla vuosi ammattikorkeakoulusta valmistumisen jälkeen henkilöistä työttömänä oli noin kolme prosenttia. Yliopistosta valmistuneiden kohdalla luku oli noin neljä prosenttia.

Mistä se kertoo?

– Uudellamaalla on hyvin vaikea päästä ammattikorkeakouluun. Vetovoima on todella korkea. Uudenmaan ikäluokasta kaikista pienin prosentti aloittaa amk-opintonsa vuosittain, kertoo Metropolian asiantuntija Jukka Jonninen.

– Kysyntää on ollut sellaiselle osaamiselle, mitä pääkaupunkiseudulla toimivat ammattikorkeakoulut tuottavat, sanoo RAKE-työryhmän puheenjohtaja Jussi Halttunen.

– Lisäksi Uudenmaan talous on suhteessa paljon parempi kuin muun Suomen. Tästä syystä varsinkin tekniikan ja kulttuurin aloilta valmistuneet työllistyvät huomattavasti paremmin kuin muualla Suomessa. Ero sote-alalla muuhun Suomeen ei ole niin suuri, mutta sielläkin työllistetään keskimääräistä paremmin, jatkaa Jonninen. 

Uusimaa onkin poikkeus ja kaikkialla muualla Suomessa suhteet ovat toisin päin.

Kokonaisuudessaan vuosi valmistumisen jälkeen amk-tutkinnon suorittaneiden työttömyys lähentelee seitsemää prosenttia aikajaksolla 2009-2013. Yliopistosta valmistuneiden vastaava on 5,5 prosentin luokkaa. 


Pohjois-Savo ja Pohjanmaa iloisia yllätyksiä 

Parhaiten maisterit työllistyvät Pohjois-Savossa. Siellä yliopistoista valmistuneiden työttömyys on vain noin kolme prosenttia.

Se on siis samalla tasolla kuin Uudellamaalla ammattikorkeakoulututkinnon hankkineiden kohdalla. Myös Pohjanmaalla tilanne on suotuisa. 

Huonoiten korkeakoulutetut saavat töitä Pohjois-Karjalassa. Siellä amk-työttömyys nousee peräti 11 prosenttiin ja maistereidenkin liki kahdeksaan. 

Raportista selviää myös, että ammattikorkeakoulusta valmistuu varmemmin ja edullisemmin kuin yliopistossa. Amk-opiskelija maksaa valtiolle alle 7000 euroa vuodessa, kun taas yliopisto-opiskelijan kustannukset ovat yli 11 000 euroa. 

– Ammattikorkeakoulut ovat koulutussuuntautuneempia kuin yliopistot. Siihen on panostettu, sanoo Halttunen. 

RAKE-työryhmän mukaan korkeakoulujen työllistävää vaikutusta on nyt tutkittu ensimmäistä kertaa näin tarkasti. 

Sote-ammattilaisia viidennes liikaa 2:06

Suomalaisten suurin huolenaihe tällä hetkellä on työttömyys, selviää MTV Uutisten viime kuussa teettämästä kyselystä.

Suurin huoli työllisyydestä 3:04

Lue myös:

    Uusimmat