Yllättävä porsaanreikä: Tokion kisojen siirto lottovoitto monelle dopingtuomitulle

4:06
Tulosruutu 24. maaliskuuta: Tokion olympialaiset siirrettiin vuoteen 2021.

Vuoden lykkäys saattaa avata monelle dopingrikkomuksista tuomitulle urheilijalle vapaalipun kisoihin. Kansainvälinen antidopingyhteisö ajaa kuitenkin läpi poikkeussääntöä porsaanreiän tukkimiseksi.

Moni dopingtuomion saanut urheilija oli jäämässä sivuun tämän kesän kisoista, mutta nyt olympiaunelma on herännyt jälleen eloon siirron takia. Yhdysvaltojen antidopingtoimiston USADAn johtaja Travis Tygart nostaa esiin huolen asiasta.

– Tämä nostettiin esille 21 maan kansallisten antidopingtoimistojen puhelinkonferenssissa, Tygart kertoo uutistoimisto Reutersille.

– Tämä on yksi monista ongelmakohdista, jotka täyty pohtia läpi ja päättää nyt, kun kisat on päätetty siirtää, hän jatkaa.

Tällä hetkellä kansainvälisissä antidopingsäännöissä ei ole pykälää, joka määrittelisi siirrettyjen kisojen ongelmaa urheilijoiden tai valmentajien dopingrangaistusten kohdalla. Jos urheilijoilta kiellettäisiin osallistuminen heidän suoritettuaan rangaistuksensa, asia kääntyisi liki varmasti urheilijan eduksi oikeusistuimissa.

Yksi tähän ryhmään kuuluvista urheilijoista on isäntämaa Japanin huippu-uimari Hiromasa Fujimori, joka sai joulukuussa 2018 kahden vuoden kilpailukiellon lyhyen ratojen MM-kisojen dopingkärystään. Fujimori vapautuu pannasta joulukuussa 2020. 

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.