Sotahistorian tutkija Ilmari Hakala toimii asiantuntijana Karjalaan suuntautuvilla matkoilla. Asiakaskunta on muuttunut vuosien saatossa huomattavasti.
– Ensin matkustajien mukana oli aikamoinen määrä veteraaneja, sitten oli maanpuolustuksesta yleensä kiinnostuneiden jaksoja ja tänä päivänä asiakaskunta on nuorentunut ja naisistunut. Yli puolet on naisia, joskus matka saattaa olla jopa kokonaan naisvaltainen, kertoo Ilmari Hakala.
– Uudessa asiakasryhmässä yhdistyvät kaksi asiaa. Mielenkiinto lähihistoriaan ja mielenkiinto siihen, mitä isovanhemmat ovat tehneet – missä uhka on ollut, missä lottana ollut mummi on ollut.
Erityisesti ilmiötä selittää Hakalan mukaan se, että naiset kiinnostuvat omasta suvustaan varhaisemmin kuin miehet. Tänäkin päivänä Karjalan kannaksilla koetaan koskettavia kohtaamisia.
– Kun nuori näkee ukkinsa taistelukentän, hän sanoo usein, ettei voinut edes kuvitella millaista se on ollut.
– Siellä hiljennytään, matkailijat löytävät jotain siitä tunnelmasta ja hengestä. Vaimoni esittää sodan ajan runoja näillä matkoilla, semmoisia jotka ovat syntyneet sodassa, ja joita rintamamiehet ja -lotat ovat itse kirjoittaneet. Se tietenkin avartaa kokemista.
Kova paikka muuttuu helpotukseksi
Sota on jättänyt pitkäkestoiset jäljet moneen mieleen ja sydämeen. Niiden käsittely helpottuu, kun kohtaa asiat uudelleen.
– Vuonna 1992 olimme taistelupaikalla, jossa eräs veteraani oli vaimonsa kanssa. Mies purskahti itkuun ja totesi vain, että vielä hän pääsi täällä käymään. Kuukauden kuluttua vaimo soitti ja kertoi, että matkan jälkeen mieheltä hävisivät sota-ajan painajaiset kokonaan.
Mies oli päässyt paikalle omin silmin todistamaan alitajunnalleen, että sota oli nyt taakse jäänyttä elämää.
– Se oli kova paikka, mutta se oli hyvällä tavalla kova paikka. Tantereella oli tapahtunut jotain, mikä oli jäänyt vaikuttamaan vuosikausiksi.
Nykynuoret seuraavat isovanhempiaan
Nykynuoret ja lapset seuraavat mielellään isovanhempiensa historiaa.
– Nuorimmat matkalaiset ovat olleet 10-vuotiaita, ja kyllä he ovat ihan hiljaa siellä tantereella. Olen kysynyt nuorilta pojilta ja tytöiltä, että onko isä tai ukki pakottanut matkalle, ja joka ainoa on sanonut, että he halusivat ihan itse lähteä mukaan.
Hakala toteaa, että oma isä ja äiti eivät ole lapselle mielenkiintoisia henkilöitä, mutta isovanhemmat ovat.
– Sillä ei ole merkitystä, mitä isovanhemmat ovat kertoneet tai jättäneet kertomatta. Isovanhempi nyt vain on mielenkiintoinen henkilö. Kun tällaisella matkalla selviää, mitä ukki tai mummi on kokenut, niin kyllä se vaikuttaa nuoriin ja heidän kokemuksiinsa ja tunnelmaansa.
Karjala ei ole muuttunut
Hakala kertoo, että Karjalan kannas on muuttunut yllättävän vähän. Kaupungit ovat kehittyneet enemmän kuin maaseutu, jossa edelleen voi kokea sodan tunnelman ja jossa talot ovat yhtä harmaita kuin ne olivat sota-aikana. Hakala suosittelee tunnettuja Taipaletta, Kollaata ja Ihantalaa vierailun arvoisiksi paikoiksi.
– Alueella on myös ihan tuntemattomia paikkoja, joissa vain jotkut suomalaiset ovat olleet. Ne eivät ole kohonneet tunnetuiksi, mutta antavat kyllä enemmän. Siellä on säilynyt piikkilankaesteitä ja juoksuhautoja, jotka eivät ole säilyneet muualla samalla tavoin. Summallakin pitäisi käydä, siellä Suomen kohtalo ratkaistiin ihan totisesti.
Hakala tekee Karjalaan noin 20 matkaa vuodessa eikä koskaan väsy työhönsä.
– Alueelta saa aina jotain uutta, kun vain pitää korvat ja silmät auki. Jopa siitäkin saa jotakin, kun joku kertoo että ukki oli täällä ja teki sitä, voiko se olla mahdollista. Minä vastaan, että en tiedä, mutta otan selvää.
Studio55.fi/Siiri L'Ecuyer