Suomessa tarvitsee vuosittain saattohoitoa noin 15 000 ihmistä. Saattohoitokoteja on Suomessa neljä. Terhokodin johtajan, ylilääkäri Juha Hännisen mielestä terveyskeskuksissa ja sairaaloissa kuolevat ihmiset jäävät paitsi parhaasta mahdollisesta avusta.
– Kun ihminen kuolee, hän tarvitsee erityistä tukea ja apua. Saattohoitokodit tarjoavat sitä, sillä ne ovat kehittyneet ja paneutuneet tähän nimenomaiseen asiaan. Taso on ihan erilainen kuin sairaaloissa ja terveyskeskuksissa, joissa pystytään toteuttamaan vain kohtalaisen hyvää saattohoitoa eli hoitamaan kipua ja järjestämään lääkkeellistä apua vaikeimpiin oireisiin. Se ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan paljon enemmän, Juha Hänninen sanoo.
Terhokodissa tuo "enemmän" tarkoittaa esimerkiksi erilaisia hoitoja ja terapioita.
– Parempikuntoisille potilaille tarjotaan fyysistä kuntoutusta. Omaisille on tarjolla rentoutushoitoja, hierontoja ja psyykkistä tukea. Meillä työskentelee myös pienten lasten kohtaamiseen erikoistunut työntekijä sekä logoterapeutti, joka auttaa, kun ihminen kokee elämän merkityksettömänä. Lisäksi potilaitamme tukee 50–60 vapaaehtoista.
– 25 vuoden ajan kehittyneen hoitokulttuurin ansiosta ihmiselle tulee tunne, että hänestä välitetään. Turvallisuuden tunteen luominen on yksi saattohoidon tärkeimpiä tehtäviä.
Hänninen kehuu myös henkilökunnan hyvää yhteishenkeä.
– Saattohoitokodissa kaikki ovat tähän työhön sitoutuneita ja tekevät sitä omasta halustaan. Kun näkee, kuinka paljon pystyy auttamaan ihmisiä ja saa hyvää palautetta, se palkitsee. Totta kai on surullista nähdä, kun ihmiset kuolevat ja läheiset surevat, mutta ei se tee itse työstä synkkää.
Kuva: Colourbox.com
Lue myös uutinen vanhustehoidosta:Hoitajat rohkaistuivat kertomaan: "En häpeä työtäni – vaan joitain kollegoitani"
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää