Asiantuntijan mukaan haasteita palliatiivisen hoidon saatavuudessa ja osaamisesta on pulaa on etenkin harvaan asutuilla hyvinvointialueilla.
Palliatiivinen, eli parantumattoman ja etenevän sairauden, hoito ei ole tasavertaista kaikkialla Suomessa.
– Sanoisin, ehkä että ne ovat hyvällä tasolla vasta puolessa hyvinvointialueita, palliatiivisen lääketieteen professori Tiina Saarto kertoo MTV Uutisille.
Saarton mukaan haasteet korostuvat erityisesti harvaan asutuilla hyvinvointialueilla. Osaaminen ei ole riittävällä tasolla.
– Meillä erittäin paljon palliatiivista toteuttaa yksiköt, joilla ei ole palliatiivisen hoidon koulutusta, Saarto sanoo.
Hoitoon liian myöhään
Varhainen palliatiivinen hoito toteutuu myös huonosti, sillä hoito aloitetaan usein liian myöhään.
– Palliatiivisiin (hoitoihin) ja saattoyksiköihin tullaan siinä viimeisten yhden, kahden kuukauden aikana, Saarto huomauttaa.
Tavoite olisi, että potilas saisi palliatiivista hoitoa varhain jo viimeisen vuoden aikana.
Professorin mukaan juurisyyt haasteille löytyvät lainsäädännöstä.
– Sitä ei ole aikaisemmin nostettu priorisoitavaksi terveydenhuollon alaksi. Kun hyvinvointialueilla on tiukkaa, palliatiivisen hoidon saatavuus pitäisi turvata lainsäädännöllä, Saarto sanoo.
Palliatiivinen hoito on professorin mukaan korkeammalla prioriteettilistalla kuin 30 muussa Euroopan maassa kuin Suomessa, vaikka täälläkin on menty parempaan suuntaan viimeisen kuuden vuoden aikana.
Palliatiivisia saattoyksiköitä on Suomessa tällä hetkellä kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2019, eli kehitystä on tapahtunut.
Määrä ei kuitenkaan takaa laatua.
– Vajetta on erityisesti vaativamman palvelun tarpeessa, Saarto kertoo.
Kuunteleminen ja kohtaaminen on tärkeää
Saattohoito on osa palliatiivista hoitoa. Sen tarkoituksena on varmistaa potilaalle arvokas, kivuton ja oireeton loppuelämä.
Siskonsa Merin saattohoitoon Helsingin Terhokodissa osallistuneelle Sini Asikaiselle tärkeää oli, että sisko sekä läheiset kohdattiin hoidon aikana rehellisesti ja kiireettömästi.
– Ei kaunisteltu, eikä liioiteltu, muttei myöskään kauhisteltu tai dramatisoitu, Asikainen kertoo.
Asikaiselle kokee, että hoidossa otettiin huomioon Merin oma tahto ja toiveet.
– Sisko sai itse vaikuttaa tiettyihin asioihin, jolloin hänelle tuli itselleen sellainen olo, että häntä kuunnellaan ja häntä myös aidosti kuunneltiin, Asikainen kertoo.
Hän kokee, että sisko Meri sai Terhokodissa arvokkaan kuoleman.
– Hänellä ei ollut kipuja, hänellä oli hyvä olo olla koko ajan. Myös läheisiä pidettiin ajan tasalla, Asikainen sanoo.
Tuelle on tarve myös kuoleman jälkeen
Julkiselta sektorilta saatava rahoitus takaa perushoidon ja lahjoituksilla on suuri merkitys.
Lähes 30 vuotta Terhokodissa työskennelleen hoitajan mukaan läheisten tukemiseen kuoleman jälkeen tulisi panostaa enemmän.
Hän on nähnyt työhistoriansa aikana lukemattomia kuolemia.
– Jotta arvokas kuolema toteutuu, niin se vaatii minun mielestäni tietynlaista kulttuuria, lupaa viipyillä keskusteluissa, sairaanhoitaja Anne Kömi muistuttaa.
Kömin mukaan arvokkaan kuoleman mahdollistamiseksi miehityksen tulee olla riittävä, jotta aikaa on tarpeeksi. Saattohoito ei kosketa vain potilasta ja hoitoa sekä huolenpitoa tarvitsevat myös läheiset.
– Se ei ole pelkästään potilaan hoitoa, mikä vie aikaa, vaan siinä ovat myös omaiset. Omaisiakin on useasti enemmän kuin yksi, ja he käyvät eri aikaan, Kömi huomauttaa.
Terhokodissa tukipalveluita omaisille toteutetaan muun muassa lahjoituksilla saatavilla varoilla.
10:01