Vaasalainen Anita Koskela, 57, oli aina ollut pieni ja hoikka, kunnes hän viime vuosituhannen lopulla sairastui vakavaan masennukseen. Muutamassa vuodessa hän lihoi yli tuplasti oman painonsa verran. Pahimmillaan alle 160 senttisen Anitan vaa'an viisari pysähtyi sadan kilon kohdalle.
Anitan Koskelan masennus oli niin vakava, että hän joutui viettämään sairaalan suljetulla osastolla pitkiä aikoja. Kuuden vuoden aikana Anita lihoi vauhdilla, eikä tahtia hidastanut hermovaurion takia kipuillut jalka ja leikattu selkä.
– Minä lihoin masennuksen, liikkumattomuuden ja lääkkeiden takia, Anita kertoo.
Vuonna 2004, kun masennus oli jo alkanut vähän helpottaa, Anita oli 50 kiloa painavampi kuin kuusi vuotta aikaisemmin.
Lujalla luonteella 18 kiloa kevyemmäksi
– Inhosin itseäni ja painoani. Kaikki oli vaikeaa kengännauhojen solmimisesta lähtien. Ajattelin, että p...le, nyt tälle asialle täytyy tehdä jotain, Anita kuvailee laihduttamisen alkuaikoja.
Hän kertoo olevansa luonteeltaan "härkäpäinen terrieri", joka sisunsa ansiosta pystyy melkein mihin vaan. Niinpä kilot lähtivät karisemaan Painonvartijoiden avulla.
– Laihduin 18 kiloa, mutta lihoin ne heti takaisin, kun lopetin laihduttamisen, Anita kertoo.
Uusi yritys toi pysyviä tuloksia
Vajaat kaksi vuotta myöhemmin Anita päätti yrittää uudelleen. Syksyllä hän liittyi Keventäjiin ja alkoi opetella uusia elämäntapoja. Säännöllisen ruokailurytmin ja pienempien annosten myötä Anita on keventynyt kolmessa vuodessa yli 30 kiloa.
– En ole joutunut luopumaan mistään, vaan voin syödä kaikkea kohtuudella. Isoin muutos on annosten koossa. Ennen yksi paahtoleipä ei riittänyt mihinkään, vaan niitä meni kerrallaan helposti neljä tai viisi. Nyt en voisi kuvitellakaan syöväni niin paljon, Anita selittää.
Lopulliseen tavoitteeseen on matkaa seitsemän kilon verran, ja sen Anita aikoo saavuttaa juhannukseen mennessä.
– Tahtini on koko ajan ollut hidas, noin kilo kuukaudessa. Mutta mihinkäs minulla olisi kiire, Anita toteaa.
Diabeteslääkkeet roskakoriin
Samoihin aikoihin, kun Anita aloitti laihdutusprojektin, hän alkoi myös kävellä. Hän liittyi Vaasan kävelyklubiin, jonka tuella hän on treenannut itsensä jopa kävelymaratonkuntoon.
– Kun osallistuin Vaasan kävelyklubin lenkille ensimmäisen kerran, ajattelin että kuolen tänne, mutta seuraavalla viikolla menin uudelleen.
Nykyisin Anita kävelee keskimäärin kolme tai neljä lenkkiä viikossa, yhteensä noin 50 kilometrin verran. Kunnon kohoaminen on tehnyt hyvää paitsi Anitan fysiikalle, myös hänen mielenterveydelleen.
Vähän aikaa sitten lääkäri totesi Anitalle, että on ihmeellistä, kuinka paljon painon pudottaminen ja liikunta vaikuttavat ihmisen terveyteen. Anitan kolesteroliarvot ovat nimittäin parantuneet huimasti, ja diabeteslääkkeistä hän on pystynyt luopumaan kokonaan.
− Voin tosi hyvin. Vaikka olen käynyt läpi tosi rankkoja aikoja, nykyään ei ole mitään valittamista.
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Uusimmat
-
00:00
Expressen: Räjähdys Tukholmassa – pommiryhmä paikalla
-
22:43
Jättiläispandapari saapui tiistaina Kiinasta Washingtoniin
-
22:20
Kaksi pikaraitiovaunua törmäsi toisiinsa Helsingissä
-
22:18
Pikkuhuuhkajien valmentajalta jättivoiton jälkeen poikkeuksellinen viesti suomalaispelaajien vanhemmille: "Haluan heti sanoa"
-
22:04
Nyt puhuu Kylian Mbappén asianajaja – näin hän perustelee supertähden syyttömyyttä: "Tämä sulkee pois sen mahdollisuuden"
-
21:40
Ensitreffit-Jyrkin kuorsaus vei Jennin yöunet – vodcast: Ero vai eri makuuhuoneet?
-
21:17
Hizbollah uhkasi hyökätä kohteisiin ympäri Israelia
-
21:10
Times: Englanti teki historiallisen päävalmentajavalinnan
-
21:10
Janne Puhakan murhasta epäillyn ystävä VG:lle: "Olen pitänyt häntä hyvänä ja lämpimänä ihmisenä"
-
20:52
Upea nousu! Pikkuhuuhkajat eteni EM-jatkokarsintaan
-
20:44
Vain pieni osa EU-maiden palautuspäätöksistä saadaan pantua toimeen – tämä on suurin ongelma
-
20:22
Miksi Israel on alkanut tulittaa rauhanturvaajia? Tutkija: Lähi-idän tilanne kärjistyy entisestään lähiviikkoina
-
20:20
Expressen: Real Madridilla kriisikokous Kylian Mbappén raiskausepäilyn vuoksi – "He panikoivat"
-
20:00
Tällaisena ei ole Niina Lahtista nähty!
-
19:47
Eduskunnan verkkosivut toimivat taas
-
19:34
Pikkuhuuhkajille karmea takaisku ratkaisevassa EM-karsintaottelussa – helpottava kuitti tuli nopeasti
-
19:17
Mestiksessä hiljainen hetki Janne Puhakan muistolle
-
19:01
Maria Huntington oli matkalla Huomenta Suomen vieraaksi, kun tulikin yllättävä este: "Oli aika hurja yö"
-
18:54
Älä tee ruokavirhettä "nirson" lapsen kanssa: "Saattaa jopa pahentaa tilannetta"
-
18:50
Sébastien Ogier heitti kovaa herjaa kilpakumppanistaan – nyt tuli vastaus
-
Lataa lisää