Yleisurheilupomo pettyi EM-kisojen peruuntumiseen, Pariisiin olisi lähtenyt menestyskykyinen joukkue – "Sääli"

Yleisurheilun Pariisin EM-kilpailut peruuntuvat koronaviruksen takia. Suomen yleisurheilumaajoukkueelle elokuun lopun EM-kisat olisivat olleet kesän päätapahtuma.

Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani sanoo päätöksen olleen odotettu ja varmasti oikea. Silti kisojen peruuntuminen harmittaa.

– Sääli, meillä olisi ollut iso, nuori, menestyskykyinen joukkue. 

EM-kilpailuiden peruuntuminen koskettaa Itanin mukaan huomattavasti isompaa yleisurheilijajoukkoa kuin Tokion olympialaisten siirtyminen. Hän arvioi, että Suomen EM-joukkueen koko olisi ollut noin 50 yleisurheilijaa, kun olympialaisiin heitä olisi lähtenyt parikymmentä. Erityisesti puheenjohtaja harmittelee sitä, että kisat peruuntuivat kokonaan.

– On tämä pettymys ilman muuta, mutta varmasti urheilijatkin olivat henkisesti osanneet valmistautua siihen, että tämä on edessä, Itani sanoo.

– Yksi maajoukkuesukupolvi ikään kuin menettää nyt yhden EM-tasoisen arvokilpailun. Siihen kuitenkin sopeudutaan. Urheilijat ovat mestareita sopeutumaan muutoksiin. Tästä pääsemme yli varmasti.

Myös yleisurheilun kotimainen kilpailukalenteri on mullistuksen kourissa, kun Suomen hallitus ilmoitti keskiviikkona jatkavansa yli 500 hengen yleisötapahtumien kieltoa heinäkuun loppuun saakka. Kisoja on pyritty aikatauluttamaan uudelleen. EM-kilpailuiden peruuntuminen antaa lisää pelivaraa kisojen siirtämiselle loppukesään.

– Hyvä että tämä (peruuntuminen) tapahtui nyt niin voimme alkaa järjestää kotimaan kalenteria Pariisin viikolle.

Lue myös:

    Uusimmat