Annimari Korte suree tilannettaan – ennennäkemätön mahdollisuus kuivui kasaan: "Tämä todella sattuu!"

Sadan metrin aitajuoksun Suomen ennätysnainen Annimari Korte on harmissaan Pariisin EM-kisojen peruuntumisen vuoksi.

EM-kisojen peruuntumisesta tiedotettiin torstai-iltana. Päätöksen syynä oli koronaviruksen aiheuttama epävarmuus ja se, ettei kisojen siirtäminen vuodella eteenpäin Tokion olympialaisten tapaan ollut järjestäjien mukaan mahdollista.

Monelle suomalaisurheilijalle EM-kisat olivat olympiavuonnakin kauden päätavoite, sillä lukuisissa lajeissa tulostaso Euroopassa olisi antanut aidon mahdollisuuden kisamenestykseen.

Muun muassa pika-aituri Annimari Kortteelle EM-kisojen katoaminen kalenterista iski kipeästi.

– Suhtauduin erittäin positiivisesti olympialaisten siirtämiseen, mutta EM-kisojen peruuntuminen… Tämä todella sattuu! Korte kirjoittaa Instagram-tilillään.

Viime suvena satasen aitojen Suomen ennätyksen lukemiin 12,72 pinkonut Korte oli odottanut EM-saumaa toiveikkaana.

– Ensimmäistä kertaa koskaan tiedän, että olisin voinut menestyä arvokisoissa. On vain uskottava, että vuosi 2021 on parempi, meille kaikille.

Korte kertoo päivityksessään odottavansa kaikesta huolimatta innolla tällä kaudella juostavia pienempiä kisoja.

Lue myös:

    Uusimmat