Suomen korkeimmat oikeusasteet, Korkein oikeus (KKO) ja Korkein hallinto-oikeus (KHO), avasivat tänään ovensa yleisölle. Sadat kiinnostuneet pääsivät tutustumaan historiallisiin rakennuksiin, taideteoksiin ja ylimpien tuomioistuinten toimintaan. Helsingin Fabianinkadulla sijaitseva Korkeimman hallinto-oikeuden talo oli yleisölle avoinna edellisen kerran 10 vuotta sitten.
Jonoa riitti, kun yleisö odotti vuoroaan päästäkseen tutustumaan Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Vuonna 1902 valmistunut talo rakennettiin Helsingin Säästöpankin käyttöön. Yleisradio muutti tiloihin 30-luvulla ja Korkein hallinto-oikeus vuonna 1984.

K.J. Ståhlbergin työhuone esillä
Talon julkisivussa on käytetty Ruskealan marmoria, samaa materiaalia kuin esimerkiksi Venäjällä Iisakinkirkossa ja Talvipalatsissa.
Talossa sijaitsee muun muassa KHO:n ja myös Suomen ensimmäisen presidentin Kaarlo Juho Ståhlbergin työhuone.
Ståhlberg valittiin KHO:n ensimmäiseksi presidentiksi vuonna 1918. Tasavallan presidenttinä hän toimi vuosina 1919-1925.


