Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on ottanut kantaa Valko-Venäjän isännyyteen ensi kevään jääkiekon MM-kisoissa. Niinistö kommentoi asiaa Ylen Ykkösaamussa lauantaina. Niinistön mielestä Valko-Venäjälle ei tule lähteä urheilemaan, jos maan tilanne muuttuu huonommaksi. Hän kuitenkin kehottaa malttiin päätösten tekemisessä.
– Jos katsotaan juuri tämänhetkistä tilannetta, tietysti maan tilanne on epäselkeä. Ehkä kuitenkin kannattaisi odottaa jonkin aikaa ennen kuin lähtee tekemään pitkälle meneviä johtopäätöksiä tuosta kisasta tai ylipäätään yhteydenpidosta Valko-Venäjään. Entäpä, jos sieltä löytyisi joku meidänkin mielestämme hyvä ratkaisu. Silloinhan sellaista maata pitäisi ennemminkin kannustaa, ja hyvä jos kisat siellä olisivat, Niinistö sanoi Ylen haastattelussa.
LUE MYÖS: Rene Faselin mukaan MM-kisoja ei olla siirtämässä Valko-Venäjältä – vastaa Kalervo Kummolan avaukseen: "Ehkä se on Kalervon henkilökohtainen mielipide"
Valko-Venäjän on tarkoitus järjestää kisat yhdessä Latvian kanssa. Valko-Venäjän vilpillisinä pidettyjä presidentinvaaleja seuranneet tapahtumat ovat kuitenkin herättäneet keskustelua kisojen pitämisestä maassa.
Latvian hallitus on linjannut, ettei se pidä yhteisiä kisoja mahdollisena, jos Valko-Venäjän tilanne ei muutu. Maan pääministeri Krisjanis Karin on uhannut Latvian harkitsevan kisäisännyydestä luopimista ja vaatinut Kansainvälistä jääkiekkoliittoa IIHF:ää punnitsemaan vakavasti Valko-Venäjän edellytyksiä kisojen järjestämiseen.

