Mainos

Yle: Paljon rahaa tuoneet kiinalaisurheilijat kaikkosivat Vuokatista – urheiluopiston valmennusjohtaja murheellisena pysähdyksestä: "Kuin olisi seinään ajanut"

Viime talvena runsaasti rahaa Vuokattiin tuoneet kiinalaiset talviurheilijat ovat kaikonneet Suomesta, Yle uutisoi.

Vuokatin urheiluopiston valmennusjohtaja Jyri Pelkonen kertoo, että kesäkuusta tähän päivään opistolle on kertynyt kiinalaisvuorokausia vain 1 500, mikä tarkoittaa romahdusta noin kolmasosaan alkuvuoden tasosta.

– Koko vuoden osalta pärjäämme hyvin. Sen osalta homma ei ole pielessä. Mutta onhan pysähdys ollut kuin olisi seinään ajanut verrattuna siihen, mitä ennakoimme, Pelkonen sanoo Ylelle.

Kiinalaiset ovat vyöryneet länsimaihin opettelemaan talvilajeja, koska maa haluaa menestystä 2022 Pekingissä järjestettävissä talviolympialaisissa.

Ylen mukaan viime vuonna lähes 40 suomalaisvalmentajaa sai suoraan tai välillisesti elantoa Kiinasta ja Kiina hyödynsi Vuokatin urheiluopiston palveluja 20 000 henkilövuorokauden edestä. Opisto teki pelkästään kiinalaisilla liikevoittoa yli puoli miljoonaa euroa.

– Onhan tämä ollut arvaamatonta ja poukkoilevaa touhua koko ajan. On pitänyt ottaa huomioon myös se riski, ettei heitä olisi täällä. Nyt ne riskit ovat realisoituneet, Pelkonen selvittää.

Kuopiossa leireilevien kiinalaisten mäkihyppääjien määrä on sen sijaan pysynyt ennallaan, kertoo heidän majoituspaikkanaan toimivan kuopiolaisen Kunnonpaikka -hotellin myynti- ja markkinointipäällikkö Venla Kuittinen STT:lle.

– Meillä on sama porukka majoittumassa. Määrä on kutakuinkin sama kuin viime vuonna, Kuittinen kertoi STT:lle.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja