Yle: Hallitusneuvotteluissa löytyi ratkaisu: oppivelvollisuus pitenee – uudistuksen hinta 107 miljoonaa

Oppivelvollisuuskysymykseen löytyi ratkaisu hallitusneuvotteluissa, Yle uutisoi.

Oppivelvollisuus pitenee toisen asteen tutkinnon suorittamiseen. Puolueiden puheenjohtajat ratkaisivat Ylen mukaan kiistan viime yönä.

Sosiaalidemokraatit esittivät, että oppivelvollisuus päättyisi vasta kun toisen asteen tutkinto lukiossa tai ammattiopistossa on suoritettu.

Kriittisimpiä esitykselle olivat Ylen tietojen mukaan keskusta, RKP ja vihreät. Myöhemmin torstaina vihreistä kiistettiin Ylen mukaan, että asiaa olisi neuvottelussa vastustettu.

MTV Uutisten tietojen mukaan oppivelvollisuuden pidentäminen maksaa 107 miljoonaa euroa.

Julkisuudessa on ollut myös arvio 180 miljoonan euron hintalapusta, mutta neuvottelulähteistä kerrotaan MTV Uutisille, että tämä luku on väärä. Uudistuksen hinta 107 miljoonaa euroa perustuu valtiovarainministeriön ja opetusministeriön laskelmiin.

Koska toisen asteen tutkinnosta tulee velvollisuus, kirjat ja muut materiaalit tulevat oppilaille ilmaisiksi.

Artikkelia muokattu 31.5.2019 kello 6.22: korjattu tieto oppivelvollisuusuudistuksen hintalapusta.

Lue myös:

    Uusimmat