Yle: Energiaviraston päätös kävi kalliiksi kuluttajalle – sähkön siirtohinnoissa tapahtunut hurja nousu kolmen vuoden aikana

Ylen tekemän selvityksen mukaan sähkön siirtohinnat ovat nousseet merkittävästi viimevuosina.

Ylen mukaan syynä ovat lainsäädäntö sekä Energiaviraston tekemä valvontamalli. Valvontamalli tehtiin, jotta verkkoyhtiöillä olisi rahaa investoida kaapeleiden maan alle kaivamiseen.

Päättäjät määrittelivät tapaninpäivän 2011 myrskyn jälkeen, kuinka kauan sähkökatko saa kestää. Eduskunta hyväksyi lain vuonna 2013, minkä vuoksi sähköyhtiöt alkoivat kaivaa kaapeleita maan sisään.

Vuonna 2016 voimaan tullut valvontamalli mahdollisti aiempaa suuremman tuottoprosentin.

Energiavirasto oli arvioinut, että sallittu liikevaihto nousee 15–20 prosentilla, mutta Ylen selvityksen mukaan se nousi jopa 38 prosentilla.

Tämän seurauksena esimerkiksi verkkoyhtiö Caruna ilmoitti nostavansa sähkönsiirtohintoja 27 prosenttia.

Tavallisessa kerrostaloasunnossa tämä tarkoitti 30 prosentin hinnannousua sähköverottomassa siirtomaksussa vuonna 2018 vuoteen 2015 verrattuna.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja