Yksinkertainen niksi paljastaa: Tästä tiedät, että orkidean kasvualusta on aika vaihtaa
Melko haastavinakin pidettyjä huonekasveja, orkideoita, on toisinaan vaikea miellyttää. Kukat vaativat runsaasti valoa, tarkasti ajoitetun kastelun ja hellää huolenpitoa. Myös kasvualusta vaatii säännöllistä huoltoa.
Orkidean kukkiminen kestää lajista riippuen oman aikansa, jonka jälkeen kukka vaipuu lepoon keskittyen kasvattamaan lehtiään ja juuristoaan. Uudelleen kukittamiseen löytyy myös omat niksinsä, jotka kannattaa tuntea.
Kun tuot uuden orkidean kotiisi, on orkidea usein ollut ruukussaan jopa muutaman vuoden. Kasvualusta on aika vaihtaa, kun ruukun pohja on alkanut lahoamaan ja muuttumaan mullaksi. Tästä syystä orkidea kannattaa pitää läpinäkyvässä muoviruukussa – muuten kasvualustan muutoksia ei havaitse.
Kasvualustassa tärkeintä on ilmavuus. Tarpeeksi hengittävän kasvualustan tunnistaa siitä, kun kasteluvesi hujahtaa alustan läpi helposti. Tavallinen kukkamulta ei siis sovi orkideoille.
Koosta kasvualusta näistä:
| Sammal tuo ilmavuutta kasvualustaa, mutta imee myös itseensä kosteutta. |
| Kaarnaa voi olla vähintään puolet kasvualustasta. Paras kaarna saadaan pystyyn kuolleesta kelosta. |
| Puuhiili varastoi itseensä vettä. Aines on myös steriili, eikä siinä ole pöpöjä tai sienitauteja. Grillihiilikin sopii usein orkidean kasvualustaksi! |
| Sirpaleet sopivat hyvin salaojitukseen ja tuovat myös painoa muoviruukun pohjalle. Sirpaleita kannattaa käyttää hankalasti pystyssä pysyvien kasvien alustassa. |
| Tuovat alustaan ilmavuutta. Sopii ahkeran kastelijan orkideoille. |
| Tuovat alustaan multavuutta. Sopii laiskan kastelijan orkideoille tai jos orkideat vaativat paljon vettä. |
Lähde: Suomen Orkideayhdistys
Minkälaisia trendejä nähdään puutarhoissa tänä kesänä? Katso video alta, ja poimi vinkit kesäkukkaostoksille!
Uusimmat
-
20:00
Salkkarit-hahmot vaativat totuutta: "En lähde mihinkään"
-
19:36
Tuomioistuin hylkäsi Navalnyin valituksen 19 vuoden vankeusrangaistuksesta
-
19:30
Ilves-pakki ohjasi kiekon omaan maaliin – näin pelimiehelle kävi kalpaten
-
19:30
Kirja-arvio: Sotien ja kaipuun Molly & Henry
-
19:15
Tältä näyttää Jarkko Tammisen energinen imitaatio Mika Tommolasta – yhdestä asiasta toimittaja ystävällisesti imitaattorille huomautti
-
19:12
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
19:11
Näyttävä pikanaulaus – tässä on Jokerien ensimmäinen maali Nordis-paluussa
-
19:05
Tietosuojavaltuutettu poisti kiellon: Yangossa kerättyjä henkilötietoja saa siirtää Venäjälle
-
19:01
Krokotiilit olisivat helposti voineet syödä jokeen paenneen koiran – tekivätkin jotain täysin poikkeuksellista
-
18:55
Venäjä yrittää luikerrella takaisin YK:n ihmisoikeusneuvostoon – BBC:n mukaan venäläiset yrittävät ostaa pienten maiden ääniä viljalla ja aseilla
-
18:44
MTV:n kysely: Eduskunnassa ei lämmetä erikoissairaanhoidon keskittämiselle, vaikka asiantuntijan mukaan on kiire
-
18:39
"Jotain selkärankaa löytyy" – kymmenkunta nuorta on tunnustanut ilkivallan mopomiitissä Seinäjoella
-
18:33
Tältä näyttää tuleva Ensitreffit alttarilla -kausi – Töllötuomarit hämmästyivät: "Traileri paljastaa paljon"
-
18:29
200 vanhusten hoivayksikköä ei täytä lakisääteistä henkilöstömitoitusta: "Tilanne on kestämätön"
-
18:28
Ammattiliittojen protestit alkoivat – EK:n Häkämiehen mukaan työnantajien reagointi ei ole vielä ajankohtaista
-
18:17
Rallin MM-sarja hamuaa isoja liikkeitä – "En epäröi myöntää"
-
18:08
Tere Sammallahdelle miltei 500 euron sakot ylinopeudesta
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
Lataa lisää