Yksi kuoli peräänajossa Turunväylällä – toinen auto oli osittain kaistalla pysähdyksissä

Espoossa tapahtui tänään alkuiltapäivästä liikenneonnettomuus, jossa kuoli yksi ihminen, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisi tiedotteessaan.

Lisäksi turmassa loukkaantui lievästi yksi ihminen.

Onnettomuus tapahtui iltapäivällä yhden aikaan Turunväylällä Helsinkiä kohti kulkevilla kaistoilla ennen Kehä II:n liittymää.

Länsi-Uudenmaan poliisin yleisjohtaja, rikoskomisario Petteri Hyytiäinen kertoo STT:lle, että kyseessä on ollut kahden henkilöauton peräänajo.

Näistä toinen oli ollut vielä tuntemattomasta syystä tiealueella pysähtyneenä niin, että se oli ollut ainakin osittain kaistalla. Tämä on Hyytiäisen mukaan vaikuttanut onnettomuuden syntyyn.

Hyytiäinen ei osannut sanoa varmaksi, millainen nopeusrajoitus onnettomuusalueella on ollut, mutta hänen mukaansa tiellä on käytössä moottoritienopeudet.

Poliisi niukkasanainen onnettomuudessa olleista

Poliisi ei antanut iltapäivällä puoli kolmen jälkeen tarkempia tietoja kummastakaan onnettomuudessa olleesta henkilöstä.

Hyytiäinen ei myöskään kertonut, kuoliko onnettomuudessa tiealueelle pysähtyneessä autossa ollut henkilö vai peräänajaneessa autossa ollut.

Yleisjohtajan tietojen mukaan autoissa ei ole ollut muita ihmisiä.

Helsingin suuntaan menevät kaistat olivat hetkellisesti kokonaan poikki. Tämän jälkeen liikenne kulki osittain ja toinen kaista oli Hyytiäisen mukaan osittain kiinni.

Tieliikennekeskus kertoi ennen iltapäiväkolmea, että liikenne on palautumassa normaaliksi.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Hyytiäisen mukaan tutkinnanjohtaja tiedottanee asiasta lisää maanantaina.

Päivitetty kauttaaltaan 23.10.2020 klo 17.10.

Lue myös:

    Uusimmat