Vaula uskoo, että yksi halaus saattoi pelastaa hänen elämänsä.
Marraskuun 8. päivä vuonna 2007 oli Vaulan elämän vaikein. Edellisenä päivänä tulleet kamalat uutiset vetivät ajatukset synkemmiksi kuin koskaan ennen. Hänen oli pakko lopettaa opiskelu ennen lounasaikaa ja lähteä suruineen kotiin.
– Ihan rehellisesti oli fiilis, että menen kotiin ja hirtän itseni.
Kun Vaula laittoi helsinkiläisen lukion käytävällä tavaroitaan kaappiin itkien, hän kuuli oven aukeavan takanaan. Askeleet lähestyivät ja pysähtyivät kohdalla. Sekunnit kuluivat hiljaa. Sitten kädet kietoutuivat Vaulan ympärille.
Tuttu historianopettaja aisti ja näki oppilaansa voivan pahoin. Kaksikko halasi ja itki tyhjällä käytävällä hiljaisuuden vallitessa.
– Emme vaihtaneet yhtäkään sanaa, koska kumpikaan ei osannut sanoa mitään, Vaula muistelee.
Tuolla eleellä oli valtavan suuri merkitys – se oli Vaulan elämän tärkein hali. Koskaan sitä ennen tai sen jälkeen kosketuksen tarve ei ole ollut yhtä suuri. Läheisyys antoi toivoa, ettei koko maailma vihaa häntä.
Lue myös: Kahdeksan tapaa lievittää stressiä ja ahdistusta
Elintärkeä kosketus
Vaula joutui mielenterveyssyistä olemaan pitkään sairaslomalla. Hän valmistui lukiosta vuoden ikäisiään myöhemmin. Valmistumisensa jälkeen Vaula ei ole tavannut pelastajaansa, jota hän luonnehtii sydämelliseksi opettajaksi, joka todella välitti jokaisesta oppilaastaan.
