Ykkösmaito saamassa jatkoaikaa 2009 asti

Suomi on saamassa Euroopan unionilta luvan jatkaa vähärasvaisen maidon tuotantoa vuoteen 2009 asti. EU:n komission ehdotuksen mukaan Suomi voisi myydä edelleen kotimaassa maitoa, jonka rasvapitoisuus on yksi prosentti.

EU:n liittymisneuvotteluissa Suomi sai poikkeusluvan ykkösmaidon myynnin jatkamiseen. Vuonna 1999 Suomelle myönnettiin jatkoaikaa 2004 asti. Komissio on pyytänyt maamme maitomarkkinoiden tilanteesta selvityksen, jonka Suomi antoi jo viime vuonna. Asiaa käsitellään ensi viikolla maatalouden erityiskomiteassa, joka valmistelee EU:n maatalousministerien kokousta.

EU-lähteiden mukaan Suomen poikkeus menee mitä ilmeisemmin läpi. Unionin on vaikea perustella suomalaisen ykkösmaidon kieltoa siksi, että Puola ja eräät muut tulevat jäsenmaat ovat saaneet vastaavia poikkeuksia maidon rasvapitoisuuksiin 2009 asti.

EU:ssa on voimassa markkinajärjestely, jossa maitoa myydään kolmessa eri rasvaprosenttiluokassa. Yksiprosenttinen maito on näiden luokkien ulkopuolella. Myös Ruotsilla on vastaava ongelma kulutusmaitonsa rasvaprosentin kanssa. Sekin saa todennäköisesti vastaavan siirtymäajan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat