YK: Ilmasto on lämmennyt Euroopassa yli kaksinkertaisesti maailman keskiarvoon nähden

Lämpötilat Euroopassa ovat nousseet yli kaksinkertaiseksi maailman keskiarvoon verrattuna 30 viime vuoden aikana.

Näin toteaa YK:n Maailman ilmatieteen järjestö (WMO) ja Euroopan unionin Copernicus Climate Change Service yhteisessä raportissaan.

Raportin mukaan Euroopan alueella lämpötilat ovat nousseet keskimäärin puoli astetta joka vuosikymmenellä vuodesta 1991. Ilmaston lämpeneminen on näin ollen nopeinta Euroopassa kaikkiin muihin maanosiin nähden.

Lämpenemisen seurauksena alppijäätiköt menettivät jään paksuudesta 30 metriä vuosina 1997–2021. Myös Grönlannin jäätikkö sulaa nopeasti ja kiihdyttää merenpinnan nousua.

Lämpeneminen todennäköisesti jatkuu nopeana

Raportissa varoitettiin, että ilmaston lämpeneminen todennäköisesti jatkaa nousuaan kaikkialla Euroopassa nopeammin kuin maapallon keskilämpötilan muutokset.

– Eurooppa esittelee livenä kuvan lämpenevästä maailmasta ja muistuttaa meitä siitä, että edes hyvin valmistautuneet yhteiskunnat eivät ole turvassa äärimmäisiltä sääilmiöiltä, sanoi WMO:n johtaja Petteri Taalas lausunnossa uutistoimisto AFP:n mukaan.

Raportti julkaistiin ennen sunnuntaina Egyptissä alkavaa YK:n 27. ilmastokonferenssia.

Lue myös:

    Uusimmat