YIT antoi tulosvaroituksen

Rakennusyhtiö YIT on alentanut koko vuoden näkymiään liikevoiton osalta. Yhtiö arvioi, että tänä vuonna sen toimialojen yhteenlaskettu liikevoitto kasvaa viime vuoteen verrattuna, kun vielä helmikuussa näköpiirissä oli selvä kasvu.

Syyskuussa YIT:n Pietariin rakentamista asunnoista löytyi normit ylittäviä ammoniakkipitoisuuksia. Ongelmien korjaamisesta koituvat arviolta 10 miljoonan euron kustannukset heikentävät YIT:n kansainvälisten rakennuspalveluiden kannattavuutta. Kustannusten kattamiseksi yhtiö on tehnyt samansuuruisen kuluvarauksen kolmannelle neljännekselle. YIT neuvottelee korvauksista vakuutusyhtiöiden ja betonintoimittajien kanssa.

Pohjois-Euroopan kiinteistöteknisissä palveluissa liikevoitto jää ennakoitua alhaisemmalle tasolle.

Vielä alkuvuodesta YIT teki hyvin vahvan tuloksen. Tuolloin voittoa syntyi eritoten hyvästä asuntomyynnistä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat