Yhdysvaltalaistutkimus selvitti, ketkä ovat koronaviruksen superlevittäjiä – saattavat levittää tartuntaa liki kolme kertaa todennäköisemmin kuin muut

Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan alle 60-vuotiaat ovat koronaviruksen superlevittäjiä, kertoo New York Post.

Emoryn yliopiston ja Georgian osavaltion terveysviranomaisten yhteisessä tutkimuksessa selvisi, että alle 60-vuotiaat levittävät virusta eteenpäin liki kolme kertaa todennäköisemmin kuin yli 60-vuotiaat. Tutkimustulokset julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America -lehdessä 20. elokuuta.

Tutkimuksessa tarkasteltiin raportoituja koronavirustartuntatapauksia viidessä Georgian osavaltion piirikunnassa maaliskuun ja toukokuun välisenä aikana.

– Tuloksemme viittaavat siihen, että nuoremmat – alle 60-vuotiaat – saattavat levittää tartuntaa 2,78 kertaa todennäköisemmin kuin tätä vanhemmat, tutkijat totesivat.

Tämä voi johtua yksinkertaisesti siitä, että alle 60-vuotiailla on enemmän tilaisuuksia taudin levittämiseen, arvelee epidemiologian professori Ben Cowling  Business Insiderin haastattelussa. Yli 60-vuotiailla voi nimittäin olla vähemmän sosiaalista vuorovaikutusta muiden kanssa.

Tutkimuksen tekijöiden mukaan heidän havaintojaan voitaisiin hyödyntää parhaiden mahdollisten koronaviruksen torjuntatoimenpiteiden suunnittelussa.

WHO huolissaan

Aiemmin maailmanterveysjärjestö WHO on todennut, että nuoremmilla aikuisilla on normaalia suurempi rooli siinä, että koronavirus jatkaa leviämistään. Tämä korostuu etenkin, kun ikäluokka palaa kouluun ja alkaa jälleen käydä opiskelijabileissä.

– 20-, 30- ja 40-vuotiaat edesauttavat leviämistä yhä enemmän, totesi Business Insiderille Takeshi Kasai, WHO:n läntisen Tyynenmeren alueen johtaja. 

– Moni ei tiedä saaneensa tartuntaa. Tämä lisää riskiä, että virus leviää niiden keskuuteen, jotka ovat haavoittuvaisemmassa asemassa. LUE MYÖS: Karu luku koronasta Suomessa: Yli 70-vuotiaista virukseen sairastuneista joka kolmas on kuollut

Lue myös:

    Uusimmat