Yhdysvaltain tautikeskukselta järkyttävä arvio: Maan toinen korona-aalto voi olla nykyistäkin vaikeampi

Koronavirustautiin uusi hoito: Testauksia Suomessa suunnitellaan jo 11:52
Katso yllä oleva video: Koronavirustautiin uusi hoito: Testauksia Suomessa suunnitellaan jo!

Yhdysvalloissa tautikeskus CDC:n johtaja Robert Redfield on täsmentänyt aiempaa lausuntoaan koronaviruksen ennakoidun toisen aallon vaikutuksista, kertoo muun muassa uutiskanava CNN.

Katso yllä oleva video: Koronavirustautiin uusi hoito, testauksia Suomessa suunnitellaan jo!

Redfieldin mukaan toinen aalto voi olla ensimmäistä vaikeampi ja hankalampi.

Aiemmin tällä viikolla Washington Post kirjoitti Redfieldin sanoneen, että toinen aalto voi olla tuhoisampi tai pahempi.

– On tärkeää painottaa, mitä en sanonut. En sanonut, että se (toinen aalto) tulee olemaan pahempi. Sanoin, että siitä tulee vaikeampaa ja mahdollisesti hankalaa, Redfield täsmensi sanomisiaan Valkoisen talon päivittäisessä koronaviruspressissä

Vaikutusten arvioidaan olevan vaikeampia, koska koronaviruksen toisen aallon odotetaan osuvan samaan ajankohtaan ensi talven influenssakauden kanssa.

Maan ylikuormittuneen terveydenhuollon kapasiteetti ei välttämättä riitä kahden samanaikaisen viruspiikin hoitamiseen.

Redfield vakuutti lehdistötilaisuudessa, että Yhdysvaltojen julkista terveydenhuoltoa vahvistetaan.

Maailman koronavirustilannetta seuraavan Johns Hopkins -yliopiston mukaan Yhdysvalloissa on varmennettu lähes 840 000 tartuntaa ja viruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut yli 46 000 ihmistä. Molemmat luvut ovat korkeimpia maailmassa.

Väkilukuun suhteutettuna Yhdysvalloissa on kuollut koronaviruksen vuoksi 144 ihmistä miljoonaa asukasta kohden, kertoo tilastosivusto Worldometer.

Juttua ja otsikkoa päivitetty 23.4. kello 6.44: CDC:n johtaja täsmensi kommenttejaan USA:n seuraavasta korona-aallosta.

Lue myös:

    Uusimmat