Yhdysvalloissa yli 1 300 uutta koronakuolemaa – uusia tartuntoja vuorokauden aikana yli 50 000

Korona levisi kuin kulovalkea lasten kesäleirillä Yhdysvalloissa – valtaosa nuorista sai myös oireita 1:56
Katso video: Korona levisi kuin kulovalkea lasten kesäleirillä Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa on kirjattu edellisen vuorokauden ajalta yhteensä 1 302 uutta koronaan liittyvää kuolemaa.

Asia selviää Johns Hopkins -yliopiston seurannasta, jonka luvut on tarkistettu Suomen aikaa keskiviikkona aamuyöstä.

Uusia tartuntoja Yhdysvalloissa varmistui edellisten 24 tunnin ajalta 53 847 kappaletta.

Yhdysvalloissa on määrällisesti eniten tartuntoja sekä tautiin liitettyjä kuolemia koko maailmassa. Yhteensä maassa on varmistettu Johns Hopkinsin mukaan yli 4,7 miljoonaa tartuntaa ja kirjattu lähes 157 000 koronakuolemaa.

Toiseksi eniten tartuntoja ja kuolemia on Brasiliassa, jossa on varmistettu yli 2,8 miljoonaa tartuntaa ja kirjattu noin 96 000 koronakuolemaa.

Lue myös:

    Uusimmat