Yhdysvalloissa arvioidaan olleen jo 346 joukkoampumista tämän vuoden aikana

Yhdysvallat on kärsinyt viime päivien aikana aseväkivallan aallosta, sanoi presidentti Joe Biden lausunnossa.

Itsenäisyyspäiväänsä tänään tiistaina juhlivassa Yhdysvalloissa on tapahtunut vuorokauden aikana useita ampumisia, kertovat paikalliset viranomaiset.

Neljä ihmistä kuoli Philadelphian kaupungin lähellä tapahtuneessa ampumisessa maanantai-iltana, kertoivat poliisi ja paikallinen media. Myös Texasin osavaltiossa Fort Worthin kaupungissa raportoitiin CNN:n mukaan yöllä tapahtuneesta ampumisesta, jossa kuoli kolme ja haavoittui useita.

Ampumavälikohtauksesta raportoitiin aikaisin tiistaiaamuna myös Ohion osavaltiossa sijaitsevassa Akronin kaupungissa. Paikallisen median mukaan ampumisessa haavoittui neljä ihmistä.

Presidentti Joe Biden sanoi itsenäisyyspäivän lausunnossaan, että maa oli kärsinyt viime päivien aikana aseväkivallan aallosta.

–  Tänään Jill (Biden) ja minä suremme henkensä menettäneiden puolesta ja maamme juhliessa itsenäisyyspäivää rukoilemme, että jonain päivänä yhteisömme ovat aseväkivallasta vapaita, Biden sanoi.

Aseväkivaltaa seuraavan Gun Violence Archive -verkkosivuston mukaan Yhdysvalloissa on ollut tämän vuoden aikana ainakin 346 joukkoampumista.

Chicagon lähellä sijaitsevassa Highland Parkissa järjestetyssä itsenäisyyspäivän paraatissa tapahtui vuosi sitten joukkoampuminen, ja siellä vietetään tapauksen vuosipäivää. Nuori mies tappoi tuolloin seitsemän ja haavoitti kymmeniä.

Lue myös:

    Uusimmat