Turkki on luvannut Yhdysvalloille, että sen suunnittelema turva-alue Pohjois-Syyriassa on lyhytaikainen ratkaisu, kertoo Yhdysvaltain Syyrian-erityisedustaja James Jeffrey.
Hän kertoi asiasta toimittajille Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon lentokoneessa, ollessaan matkalla Turkin pääkaupungista Ankarasta kohti Israelia.
Turkki ja Yhdysvallat sopivat torstai-iltana viiden päivän tulitauosta Pohjois-Syyriassa. Asiasta kertoi Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence lehdistötilaisuudessa Turkissa sen jälkeen, kun hän oli tavannut Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin.
Osana sopimusta kurdien YPG-järjestön taistelijat poistuvat alueilta, jonne Turkki on suunnittelemassa 32 kilometriä rajalta Pohjois-Syyriaan ulottuvaa turva-aluettaan. Pencen mukaan vetäytyminen on jo aloitettu.
Kurditaistelijat eivät ole tyytyväisiä lähtöön
Jeffreyn mukaan YPG-joukot eivät ole tyytyväisiä lähtöön, mutta Yhdysvallat tekee parhaansa heidän houkuttelemisekseen.
– Me käytännössä teemme parhaamme, jotta saisimme YPG:n vetäytymään, käyttämällä meillä olevaa pakotevipuvartta porkkanana ja keppinä, Jeffrey kertoi.
YPG-joukot olivat Yhdysvalloille läheisiä liittolaisia äärijärjestö Isisin-vastaisessa taistelussa.
– Ei ole epäilystä siitä, etteikö YPG toivoisi voivansa pysyä näillä alueilla, Jeffrey lisäsi.
Turkki vakuuttaa, ettei halua kurdiväestöä pois alueelta
Jeffreyn mukaan Turkki on vakuuttanut useaan otteeseen, ettei se aio olla Syyriassa pitkään. Turkki on myös vakuuttanut erityisedustajan mukaan Yhdysvalloille, ettei se pyri siihen, että koko kurdiväestö lähtisi alueelta, ja maa toivoo vain YPG-joukkojen poistuvan.