Woody Allen avoimena kohuavioliitostaan: Ikäeromme toimii eduksemme

Legendaarisen ohjaajan Woody Allenin avioliitto alkoi kovan kohun saattelemana.

Ohjaajanero avioitui  pitkäaikaisen naisystävänsä, näyttelijä Mia Farrow´n adoptiotyttären Soon-Yi Previnin kanssa vuonna 1997 varsin skandaalinkäryisissä tunnelmissa.

Kohusuhde alkoi Allenin vielä seurustellessa Farrowin kanssa – Farrow on kertonut omaelämäkerrassaan, että salasuhde paljastui hänelle vasta, kun hän löysi Allenin hallusta Soon-Yin alastonkuvia. 

Nyt 79-vuotias ohjaajanero on avannut sanaisen arkkunsa asiasta National Public Radio –julkisen palvelun radioverkon haastattelussa. 

–Kun aloitin suhteen 80-luvun lopulla, ajattelin sen olevan vain lyhyt juttu, ei mitään vakavaa. Mutta sillä oli oma elämänsä. En ikinä uskonut, että siinä voisi olla jotain enemmän. Sitten aloimme olla yhdessä, sitten asua yhdesä, ja me nautimme siitä. Ikäero ei tuntunut haittaavan, se tuntui olevan puolellamme, Allen sanoo.

Allen uskoo, että 35 vuoden ikäero on syy suhteen onnistumiseen. Pariskunta on ollut naimisissa jo 18 vuotta.

– Veikkaan, että onnistuminen johtuu siitä, että olen niin paljon vanhempi kuin tyttö, jonka kanssa avioiduin. Olen 35 vuotta vanhempi, ja jotenkin dynamiikka toimii. Olin isällinen. Hän reagoi isällisyyteen. Minä pidin hänen nuorekkuudestaan ja energiastaan, Allen kuvailee.





Lue myös:

    Uusimmat