Wimbledon-voittajalle esitettiin kysymys Vladimir Putinista – Venäjällä väitetysti asuva tähti kiusaantui

Katso videolta: Jelena Rybakina voitti Wimbledonin tennisturnauksen.

Venäjällä syntynyt Jelena Rybakina juhli lauantaina Wimbledonin tennisturnauksen naisten kaksinpelin voittoa. 23-vuotiaalle tähdelle esitettiin lehdistötilaisuudessa kysymys Vladimir Putinista ja Ukrainan sodasta, mikä sai tämän vaikeaksi.

Rybakina tuli Kazakstanin kansalaiseksi vuonna 2018. NBC:n mukaan Rybakinan kerrotaan yhä asuvan Moskovassa, jossa hän on syntynyt ja kasvanut. Venäläiset ja valkovenäläiset tennispelaajat oli suljettu pois Wimbledonin turnauksesta. Loppuottelun jälkeen Rybakinalta kysyttiin lehdistötilaisuudessa, että tuomitseeko hän Putinin toimet ja sodan.

Rybakina keskeytti toimittajan jo ennen kuin tämä ehti päättää kysymyksen ja totesi, että ei kuule kunnolla. Tämän jälkeen Rybakina alkoi katselemaan ympärilleen ja sanoi, että hänen englannin kielen taitonsa ei ole tarpeeksi hyvää, että hän olisi ymmärtänyt kysymyksen loppuosan.

– Voin vain sanoa omasta puolestani, että edustan Kazakstania. En valinnut syntymäpaikkaani. Ihmiset uskoivat minuun, kazakstanilaiset ovat kannustaneet minua todella paljon, jopa tänäänkin. Kuulin niin paljon kannustusta ja näin liput. En tiedä, kuinka vastata tuollaisiin kysymyksiin, Rybakina sanoi.

Kazakstanilaisen reaktiosta levisi sosiaalisessa mediassa video. Kommenteissa jaettiin runsaasti kritiikkiä toimittajalle. 

Wimbledonin voitto oli Rybakinalle hänen uransa ensimmäinen grand slam -mestaruus. Hän oli aiemmin yltänyt parhaimmillaan Ranskan avoimien puolivälieriin.

Lue myös:

    Uusimmat