Willbergin keikka keskeytettiin - "Aamu" jäi tylysti kesken

Pepe Willbergin keikka sai yleisön sekaisin eilen Huvila-teltassa. Jalkojen töminä ja raikuvat aplodit alkoivat jo konsertin alkumetreillä. Harmitusta aiheutti kuitenkin keikan tyly loppu, sillä ohjelmiston viimeinen biisi Aamu tyssäsi heti alkuun, kun esitys keskeytettiin ja yleisö ymmärsi, että virrat lavalta vedettiin poikki.

–Mun mielestä oli suorastaan rikollista, että viimeinen biisi keskeytettiin. Ei se nyt voi olla muutamasta minuutista kiinni, kritisoi yleisössä ollut Maarit Hurmerinta.

Konsertin keskeyttämiseen oli selkeä syy. Juhla-teltassa on lupa soittaa vain klo 22.00 saakka. Järjestäjät pitivät siitä tiukasti kiinni.

–Kaupunki voisi esimerkiksi ostaa lähialueen asukkaille, jotka häiriintyvät näin mahtavasta musiikista,  ihan ilmaiset  korvatulpat tai jotain. Olen todella närkästynyt, suorastaan raivoissani, mutta konsertti oli niin hyvä, että en jaksa raivota enempää, vaan iloitsen, nauraa Maarit Hurmerinta.

Tunteet pinnassa

Pepe Willbergin kollega Hurmerinta, kuten kaikki muutkin, ylistävät konserttia.

–Se oli kerta kaikkiaan mahtava. Oli vaikea pidätellä kyyneliä. Pepe on aina ollut minun idoli, hän on mielettömässä laulukunnossa, mieletön bändi ja  biisit ja sovitukset. Aah, mun tunteet on ihan sekaisin, purkaa Hurmerinta fiiliksiään heti konsertin jälkeen.

–Kuulosti helvetin hyvältä, melkein paremmalta kuin levyllä ja se on paljon jos live on parempi kuin levy. Sanoissa tuli tiettyjä maailmoita esiin, jotka avautuivat jopa mulle, vaikka mä olen tehnyt ne, naureskeli Pepe& Saimaa levyn kappaleiden sanoittaja Timo Kiiskinen MTV Uutisille.

–Jos "Tällä kadulla"-kappale ei voita Emmaa, niin hävetkää. Aivan mieletön juttu. Tämä on ennen näkemätöntä tuolla kokoonpanolla, mielettömiä melodioita, tanssittavaa musiikkia, rock-oopperaa melkein, ylistää puolestaan Lasse Vänttinen.

Yleisö söi käsistä

–Tämä oli jotain sellaista, jota vain kerran elämässä kokee, ihan uskomaton juttu. Hienoa, että on saatu kaksi persoonaa Matti Mikkola ja Willberg yhteen ja tällainen teos aikaan. Tunnelma oli mieletön, yleisö todella söi tuon bändin käsistä, kehuu puolestaan Veini Nupponen.

Lavalla jaettiin kuin jaettiinkin Pepe Willbergille hänen elämänsä ensimmäinen kultalevy.

–Näin tässä pääsi käymään, vaikka kaikkeni yritin nämä 50 vuotta, että tämä jäisi saavuttamatta. Olisihan se ollut aika erikoista, mutta Kari [Hynninen] pilasi tämän ja keksi kaikkia hienoja kappaleita ja Mikkoloita, jonka seurauksena tämä oli mahdollista. Mutta onhan tämä nyt hienoa, liikuttui Willberg.

Konsertti päättyi yhteislauluun. Koko yleisö osoitti suosiotaan seisaaltaan ja lauloi:

Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin

Niin lämpimänä vasten oot sä minun kylkeäin

siihen mä jään

Sä tuot niin hiljaa kätes kädellein

Sanot kultasein, mä näin tahdon olla vain.

Aiheesta lisää illan Seitsemän uutisissa.

Juttua on korjattu ingressin osalta klo 16.40. Ensimmäisessä versiossa sanottiin virheellisesti, että "kun virrat lavalta vedettiin poikki." Korjaus: Kun yleisö luuli, että virrat lavalta vedettiin poikki.

Lue myös:

    Uusimmat