WHO: Sikainfluenssa voimistumassa

Sikainfluenssa on alkanut tarttua vanhempiin ihmisiin, Maailman terveysjärjestö WHO kertoi tänään. Järjestön mukaan suurin osa tartunnoista on kuitenkin kouluikäisillä lapsilla. WHO myös arvioi, että sikainfluenssarokotetta olevan näillä näkymin saatavilla syyskuussa.

Syksyn influenssakauden alkaessa H1N1-virus kuitenkin leviää kouluista laajemmin yhteiskuntaan, WHO totesi. Järjestön mukaan vaarassa ovat erityisesti raskaana olevat ja liikalihavat.

Sikainfluenssaan on kuollut noin 800 ihmistä. Tartuntoja on todettu noin 160 maassa. Suurimmalla osalla tartunnan saaneista oireet ovat lieviä. WHO:n mukaan mikään ei viittaa viruksen muuttuneen viime aikoina vaarallisemmaksi. Tiedottaja Gregory Hartl kuitenkin varoitti, että virus voi muuttua varsinkin talven influenssakauden aikana.

(MTV3 - STT - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat