Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
Kuussa ja meressä on romanttista tunnelmaa. Sama yhdistelmä saa aikaan vuoroveden.
Vuorovesi-ilmiössä merenpinta joko nousee tai laskee. Merenpinnan korkeus vaihtelee maan liikkeen sekä kuun ja auringon vetovoiman vaikutuksesta.
Itämerellä vuorovesi-ilmiö on havaittavissa ainoastaan pienessä mittakaavassa – tavallisimmin puhutaan muutamista senttimetreistä.
– Enimmillään Suomenlahden itäisissä osissa on mitattu 20 senttiä, kertoo meteorologi Markus Mäntykannas.
Sen sijaan valtamerillä vaikutus voi olla merkittävä sillä puolella maapalloa, joka osoittaa kohti kuuta.
– Valtamerellä vedenpinta voi nousta sopivissa olosuhteissa pohjukoissa ja lahdissa yli 10 metriä ja enimmillään 20 metriä.
Vastapuolella maapalloa merenpinta puolestaan laskee.
Mutta vaikuttaako kuun vetovoimaa ihmiseen, josta vettä on noin 70 prosenttia?
– Useimmissa tutkimuksissa korrelaatiota ei ole aukottomasti havaittu. Mutta olen kuullut, että täysikuu vaikuttaa kyllä nukkumiseen, toteaa Mäntykannas.
Lue myös: Siitepöly kutittaa ja aivastuttaa erityisesti toukokuussa – näin erotat allergian flunssasta
Ylhäällä videolla tarkemmin kiehtovasta vuorovesi-ilmiöstä!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää