Vuoden parhaan salmiakin mysteeri selvisi: Täältä se on kotoisin
Salmiakki Finlandia 2014 -palkinnon viime viikonvaihteessa napanneen suklaasalmiakkimantelin alkuperä on selvinnyt.
Suomen Salmiakkiyhdistyksen jakaman vuosittaisen Salmiakki Finlandian nappasi tänä vuonna hieman erikoisempi tuote: suklaasalmiakkimanteli. Kilpailussa tuomareina toimineet näyttelijät Kati Outinen ja Vesa Vierikko kehuvat yhdistelmätuotetta hienoksi ja rohkeaksi keksinnöksi. Manteli vei nimiinsä myös Salmiakkigaalan yleisöäänestyksen.
– Päätös oli tosi helppo. Manteli oli ehdokkaista ainoa, joka tuotti suuria yllätyksiä, totesi Kati Outinen.
Palkinnon jaon yhteydessä oli kuitenkin vielä epäselvää, mistä voittajatuote oikeastaan on kotoisin. Mantelin jakelijayhtiö ei pystynyt toimittamaan tietoja valmistajasta tai valmistusmaasta. Koskaan aiemmin Salmiakki Finlandia -palkinnon 16-vuotisessa historiassa ei ole ollut tilannetta, että voittajanamin valmistajaa saati valmistusmaata ei ole ollut etukäteen tiedossa.
Tiistaina varmistui vihdoin, mistä tuote on kotoisin. Vuoden paras salmiakki ei suinkaan ole suomalainen, vaan tuotteen valmistaja on hollantilainen Choco Support. Salmiakkiyhdistyksen mukaan mantelilla on Suomessa ainakin kolme jakelijaa: Exotic Snacks, Punnitse ja Säästä -ketju sekä Lunapark Scandinavia.
Suomen Salmiakkiyhdistys ry (1997-) on salmiakkifanien riippumaton kuluttajajärjestö. Salmiakki Finlandia 2014 -palkinnosta kisasi tänä vuonna kuusi eri tuotetta. Lue lisää kisaan osallistuneista tuotteista Salmiakkiyhdistyksen sivuilta.
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää