Vuoden ikäinen lapsi joutui sairaalaan koronaviruksen vuoksi – amerikkalaisisä anelee nyt muita: "Tämän olisi voinut välttää"
Amerikkalaisen Kylen 1-vuotias poika joutui sairaalaan koronavirusinfektion vuoksi. Murtunut mies toivoo, ettei kukaan joudu kokemaan samaa kuin hän.
–Kun joku, joka ei voi puhua puolestaan, käy läpi tällaista, etkä voi auttaa… Sitä ei voi tuntea itseään mitättömämmäksi kuin silloin, Kyle Butrum kuvailee.
Perheen Carter-poika, 1, syntyi kolme kuukautta etuajassa ja vietti kuukausia sairaalassa. Nyt lapsi on jälleen sairaalahoidossa, sillä hänellä on koronavirustartunta.
– Käytin viisi kuukautta miettien, tulisiko poika koskaan kotiin. Luulin, että sairaala-ajat olisivat nyt ohi, mutta vuotta myöhemmin olemme taas tässä. Miettimässä, tuleeko hän koskaan kotiin, Yhdysvaltain Missourissa asuva Kyle kuvaa.
Lue myös: "Kuukautisflunssa" aiheuttaa niin rajuja oireita, että sitä voi erehtyä luulemaan koronaksi
"Ei yksivuotias jaksa paljoa"
Carter alkoi kärsiä flunssankaltaisista oireista päivähoidossa, mutta koronatesti näytti aluksi negatiivista. Sitten lapsen oireet pahenivat: yön aikana Kyle huomasi, ettei Carter tuntunut saavan kunnolla henkeä yskimisen vuoksi.
Perhe hakeutui hoitoon. Nyt Carter saa lisähappea.
– Hän on uupunut ja tekee kaikkensa. Hän on vain vuoden ikäinen. Ei yksivuotias jaksa paljoa, kun hän on täysin uupunut.
Isä huomauttaa, että tilanne "olisi voitu välttää"
Äiti on nyt Carterin vierellä sairaalassa. Kylellä sen sijaan on viesti kanssaihmisilleen. Hän toivoo, ettei kukaan joudu kokemaan samaa kuin hän.
– Tämä olisi voitu välttää. Se ei ole reilua häntä kohtaan, Kyle sanoo.
Kyle toivookin, että jokainen yhteisön jäsen tekisi osansa koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Hän toivoo myös kaikkien ottavan rokotteen omalla vuorollaan.
– Jos on aktiivisesti hankkimatta rokotetta, asettaa samalla aktiivisesti muut ihmiset vaaraan.
Katso myös: Sairaanhoitajat keksivät tavan, jolla koronapotilas voisi tuntea olonsa rakastetuksi teho-osastolla!
Lähde: CNN
Uusimmat
-
07:49
Rallikuskin kypärä uhkasi nousta päästä – tämä viikonlopun rämäpäisin kaasuttelu on nähtävä!
-
07:48
Tänään saatat nähdä hoitajalla mustan silmän hyvästä syystä: "Älä vedä meitä turpaan"
-
07:41
Medvedev uhoaa Venäjän mahdollisuudella iskeä Saksan maaperälle – MTV seuraa sotaa
-
07:20
Jari-Matti Latvala yllättyi dramaattisesta rallikäänteestä – humoristinen letkautus jatkosta
-
07:00
Salkkarit-tähti Axel Milliam palasi kansainvälisen elokuvan kuvauksista – yhtä kohtausta hiottiin jopa 10 tuntia: "Täysin eri maailma"
-
06:46
Ohjeistus hälytysajoneuvojen väistämisestä tuottaa hämmennystä – eräässä tilanteessa sitä ei palomestarin mukaan edes kannata noudattaa
-
06:30
Mystisyys Robert Heleniuksen dopingvyyhdin ympäriltä selvenee – manageri vahvistaa tiedot
-
06:28
Ukrainalainen Oleh, 22, iskee venäläisten niskaan henkensä kaupalla – näin toimii kuljetuskopteriin asennettu raketinheitinjärjestelmä
-
06:17
Nobel-viikko alkaa, katso aikataulu palkintojenjaosta
-
06:13
Näin toimivat Kotipizzan ja Nordean ilmastolaskurit – voiko yritysten ympäristöväitteisiin luottaa?
-
06:03
Yli 1 300 lähihoitajalla on riski joutua työkyvyttömyyseläkkeelle lähivuosina
-
06:02
Suomalaistähtien rallifiasko – Teemu Sunisen ulosajosta nostettiin esiin merkittäviä huomioita
-
05:56
Tilanne Kosovossa kärjistyi poliisin kuoltua väijytyksessä – paikalle 600 Nato-sotilasta
-
05:49
Lääkärikäyntien Kela-korvaus nousee kahdeksasta eurosta 30 euroon, hammaslääkärissä korvaus lähes kaksinkertaistuu
-
05:48
Kohtuuttoman pitkiksi venyneet rikosprosessit vaarantavat kansalaisten oikeusturvan – "Meidän oikeusvaltio on kriisissä"
-
05:46
Turkki kosti itsemurhaiskun Ankaraan – hyökkäsi ilmasta Pohjois-Irakin kurdialueille
-
05:38
Kirkossa jaettiin ehtoollista, kun katto romahti: Useita kuolonuhreja Meksikossa
-
05:26
Tältä näyttää alkavan viikon sää: Kylmyys valahtaa Suomen ylle, pohjoisen Lapin teillä syytä ajella varovasti
-
05:11
Tuleeko valtion puuttua kalliisiin sähkösopimuksiin? Näin vastasivat eduskuntaryhmät Uutissuomalaisen kyselyssä
-
05:00
Salkkarit-hahmo pahoinpitelee toisen: "Jos se olisi minusta kiinni, olisit jo mulla alla"
-
Lataa lisää