Annika Aapalahti kertoo, että Roban uudella kaudella hänen hahmostaan nähdään syvällisempi puoli.
Näyttelijä Annika Aapalahti nähdään jälleen vanhemman konstaapelin Orvokki "Ode" Karhulan roolissa MTV:n Roba-poliisisarjan uudella, 12. syyskuuta alkavalla kaudella. Aapalahti kertoo MTV Uutisille Roban lehdistötilaisuudessa, että Odea viedään toden teolla Roban uudella kaudella. Hahmo kamppailee tulevalla kaudella muun muassa ahdistuksen ja erilaisten paineiden kanssa.
– Hän oli viime kaudella sellainen huulenheittäjä, jota hän totta kai on edelleen, mutta nyt kohdataan paineita työelämässä sekä henkilökohtaisessa elämässä. Ode kohtaa niitä nyt selvin päin, hänhän viime kaudella myönsi alkoholisminsa ja korkki on nyt kiinni, eikä ongelmia huuhdota enää kaljalla alas, hän kertoo.
– Tällä kaudella nähdään kyllä syvällisempi Ode, hän jatkaa.


