Volkswagen-skandaali laajeni dieselistä bensiiniin: 800 000 uudessa autossa epäselvyyksiä

Volkswagen on löytänyt uusia epäselvyyksiä 800 000 auton hiilidioksidipäästöistä. Nyt mukana on myös bensiinimoottoreita.

Autot on myyty ilmeisesti Euroopassa.

Yhtiön mukaan havaitut ongelmat uhkaavat johtaa kahden miljardin euron lisätappioihin.

Epäselvyydet koskevat pienien dieselmoottoreiden lisäksi yhtä bensiinimoottorityyppiä. Yhtiö kertoi aloittavansa keskustelut viranomaisten kanssa tarvittavista toimista.

Volkswagen on jo aiemmin myöntänyt asentaneensa päästölukemia manipuloivia huijausohjelmia jopa 11 miljoonaan korkeintaan kahden litran dieselmoottorilla varustettuun autoon. Sen jälkeen on kuitenkin herännyt epäilyjä huijausohjelmista myös isommissa moottoreissa. 

Yhdysvaltojen ympäristönsuojeluvirasto EPA sanoi maanantaina, että ohjelmia olisi asennettu myös kolmen litran dieselmoottoreihin.

Volkswagen on kiistänyt väitteet, mutta yhtiön uusimman ilmoituksen perusteella päästöhuijaus vaikuttaa aiemmin tiedettyä vakavammalta.

Huijausohjelma rajoittaa moottoreiden päästöjä testien ajan. Heti niiden jälkeen typpioksidipäästöt lisääntyvät moninkertaisiksi EPA:n sallimaan määrään nähden.

Volkswagenin markkina-arvosta on pudonnut kolmasosa päästöskandaalin vuoksi. Yhtiön toimitusjohtaja Martin Winterkorn joutui eroamaan tehtävästään syyskuussa.



Lue myös:

    Uusimmat