Nyt sekin on selvitetty: nainen on rumimmillaan keskellä viikkoa.
Keskiviikko. Kello lyö kolme. Älä katso peiliin – näytät rumemmalta kuin muulloin!
Milk Medi Spa -yhtiön tutkimuksen mukaan stressi, laskevat energiatasot ja villin viikonlopun vaikutukset vaativat kaikki veronsa keskiviikkoiltapäivänä noin kello kolmen aikaan.
Voiko tällaisella "tutkimuksella" olla totuuspohjaa? DNA India -sivuston mukaan omituinen tutkimus vaikuttaa pelkältä mainostempulta, eikä selvityksestä tunnu löytyvän tarkempia faktoja. Eräs yhtiön johtajista on kuitenkin kommentoinut tutkimusta.
AnthonySavvan mukaan kasvot ovat rumimmillaan puoli neljältä keskiviikkoiltapäivänä. Savvan mukaan naisen iho alkaa näyttää rasvaiselta keskipäivän aikoihin, ja puoli neljältä koko olemus henkii velttoutta.
Savva vihjaa, että useimmat meistä ovat viehättävimmillään aamulla, hyvin nukutun yön jälkeen. Miehen mukaan auringonvalo, saasteet, ilmastointi ja näyttöpäätteen tuijottelu tekevät kaikki hallaa iholle.
Savva kehottaa juomaan runsaasti vettä, välttämään alkoholia ja puhdistamaan kasvojen ihon huolellisesti.
Lue myös:
AVA/Maria Aarnio
Lähde:DNA India, ANINews, Daily Telegraph
Kuva: Colourbox
Uusimmat
-
12:00
Salkkarit-hahmolle järjestetään yllätys: "Apua!"
-
11:13
Melkein vuosi sitten kadonnut Jani Matilainen löytyi kuolleena
-
11:10
Näihin asioihin Blind Channel aikoo keskittyä määrittelemättömän mittaisella tauollaan
-
11:07
Ukraina teki tuhoisan iskun Krimille
-
10:43
Katso: SM-liigasta tuttu tähtipelaaja sikaili törkeästi Ruotsissa
-
10:42
Miksi pyykinpesukoneen viimeinen minuutti kestää ikuisuuden?
-
10:22
Tahrasiko verenvuoto vaatteen tai lakanan? Älä tee tätä virhettä!
-
10:21
Huuhkajat menetti odotetun vahvistuksen Englanti-pelistä
-
10:19
Pankkiongelmat jatkuvat: Kelan tukia ja eläkkeitä ei välttämättä saa ajallaan
-
10:00
Tässä ovat Tanssii Tähtien Kanssa -parinvaihtoviikon kappaleet!
-
09:43
Mikko Korhonen lopettaa uransa – kasasi komeat miljoonat pelikentiltä
-
09:39
Juan Pablo Montoyalla selvä mielipide Valtteri Bottaksesta
-
09:36
Saadaanko Eduskuntatalon pylväät viimein puhtaaksi? Näin niitä putsataan nyt
-
09:34
Verinen vuosipäivä – Hamasin isku vuosi sitten syössyt Lähi-idän "oikeasti suursodan partaalle"
-
09:25
Lisätietoa Kotkan kuolettavasta mönkijäonnettomuudesta
-
09:04
Nyt myydään nyyttipullia – tästä on kyse
-
09:03
Keijo Leppäsen eläkepäivät jäivät lyhyiksi: Uusi työ alkaa pian
-
08:53
Kaikkien aikojen joukkokolari legendaarisella radalla
-
08:51
Jokaisen lentomatkustajan painajainen: Lentokone teki liekehtivän laskun Las Vegasissa
-
08:18
Sami Välimäki suli rajusti lopussa – nappasi silti tärkeän paikan
-
Lataa lisää